Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

  oleskeluhuone • mainokset

Muistattehan, että seuraavan tarinan saa kirjoittaa vasta, kun edellinen on arvosteltu!

Vieraskirja  << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Luna Lilac, korpinkynsi

12.05.2020 18:51
Ei, ei osaat antaa hyvää palautetta ja lueskelin sun tarinoita ja ne on tosi hyvin tehty! :))

Vastaus:

3 tuparia kommentista! :)

Aurelia » 14.5.

Nimi: Emily Hawkins

12.05.2020 18:42
Ja pahoittelen vielä, kun en kunnollista palautetta osaa antaa.

Vastaus:

Kommenttisi olivat erittäin hyviä! :) Ja yleensä mitä vain palautetta on mukava saada!

Aurelia » 14.5.

Nimi: Emily Hawkins

12.05.2020 18:41
Luna, toi sun tarina oli tosi hyvä! Toit hienosti esiin Hagridin puhetyylin. :)
Ja muillakin on tosi hyviä tarinoita, Braxton, kirjoitit upeasti ja hahmosi luonne näkyi hyvin tarinassa.
Diana, tarinassasi näkyi hyvin Dumbledoren rauhallisuus ja tarina säilytti tietynlaisen arvoituksellisuuden koko ajan, mikä oli mukavaa.
Natalie, sun tarina ei ollut yhtään tylsä :D Vuoropuhelu oli hyvin kirjoitettu.
Ja joo, mä en tiedä että onko tää ihan fiksua tukkia kommenteilla tää tarinaosio, mutta siitä tulee niin hyvä mieli, kun joku antaa positiivista palautetta, ja tulee hyvä mieli myös, ku kirjoittaa palautetta, että olen nyt kirjoittanut näitä kommentteja. Toivottavasti ei haittaa. :)

Vastaus:

Hienoa, 6 tuparia perustelluista kommenteista! :') Ehdottomasti saa antaa kommentteja muiden tarinoista!

Aurelia » 14.5.

Nimi: Luna lilac

12.05.2020 18:14
LUKU 1
Uusi alku

Pakkasin laukkuani ja Milo katsoi mua sängyllä. Sanoin Milolle: —Tästä se lähtee, ja hymyilin. Toivottavasti saan ystäviä uudesta koulusta, mitä jos en saakaan, ajattelin epätoivoisena. Entä jos nolaan itseni? Mitä minulle käy sitten? kysyin hyvin hiljaa Milolta ja huomasin että otsaani pitkin valui hiki tippa. Milo tuli puskemaan minun kättä vasten. Hymyilin ja rauhoituin.
—Tule Luna, me lähdetään pian! Kuului ääni alakerrasta. Se oli äiti.
—Kai olet jo syönyt? Hän jatkoi.
—Joo, joo oon mä! Vastasin välinpitämättömästi ja jatkoin pakkausta. Olin saanut sen jo melkein valmiiksi.
—Enää vain sinun ruoat ja juomat niin olemme valmiit, sanoin lempeallä äänellä Milolle. Milo miukaisi kuin vastauksena. Milo taisi pitää ruokiaan tärkeimpänänä kaikesta.. Naurahdin ajatukselleni. Katsahdin rannekelloa.
—Kello! Pitää mennä, tule Milo! Huudahdin ja lähdin portaita alas alakertaan. Milo tuli perässäni.
—Tullaan äiti! Huusin kun olin portaiden puolivälissä.
Kengät jalkaan, pipo päähän, takki matkaan. Jatkoin luettelua. —Äässh, matkalaukkuni  jäi, odottakaa minua! Huusin vanhemmilleni ja otin huoneesta vielä toffeepurkin, ihan salaa. Kukaan ei tiennyt että säilytän toffeeta huoneessani, paitsi ehkä Milo.
Juoksin kipin kapin portaat ylös samoin alas.
— Nyt on kaikki matkassa, eikö vain? kysyin vielä Milolta mutta tajusin ettei hän vastaa
- tietenkään. Lähdimme ajamaan kohti King's crossin asemaa. Matka kului nopeasti, sillä emme me kaukana asemasta olleet. Näin ikkunasta muitakin oppilaita.
—Katso Luna, hän on varmaan sinun uusi luokkakaverisi, äiti sanoi.
—Ethän voi tietää että mihin tupaan hän pääsee, korjasin. Äiti katsoi minua ja hymyili. Nousimme ulos autosta ja sanoin heipat perheelleni ja katosin väkijoukon sekaan. Katsoin rannekelloani. Se oli 10.55. Nousin junaan laiturilta 9 3/4. Näin erään kiharatukkaisen tytön ja ajattelin että menen hänen viereen, mutta sitten ajattelin että tutustun muihin vasta itse Tylypahkassa. Matka sujui hyvin, Milo oli seuranani. Olimme pian perillä ja oli jo pimeää. Saavuimme Tylyahon asemalle.
—Hei ekaluokkalaiset, ekaluokkalaiset! Joku huusi junan etupäässä. Kun menimme hänen luokseen, melkein järkytyin. Edessämme seisoi VALTAVA mies. Hän oli hyvin karvainen ja iso.
—Nonnii! Kaks oppilasta tullee mun mukkaan ja ne onki vaekka sää ja sää. Tulkkaapa mun mukkaa, me lähetää kouluu, muut opettajat hakkee tekijät muut! ja hän huitoi käsiään. Minä, se kiharatukkainen ja se karvainen jättiläinen lähdettiin yhdessä Tylypahkaan. Tyttö paljastui sen nimiseksi kuin Diana ja loppu matka höpöteltiin ja hän sanoi Miloa söpöksi. Milo oli innoissaan uusista ihmisistä.
—Kuka olet? kysyin siltä mieheltä.
—Mää oon Hagrid, tän koulun riistanvartija, hän sanoi. Katsahdin siihen tyttöön.
—Entä sinä? kysyin vielä siltä tytöltä.
—Olen Diana, hän vastasi hymyillen.
Pienen tauon jälkeen kun linna jo näkyi:
—Katso! Sanoin suu ammollaan.
—Ooh, se on valtava... Diana sanoi
—Tuolla te asutte seukit seittämän vuotta, Hagrid kommentoi.
—Voitko kuvitella? Diana kysyi katsoen yhä linnaa, sitten minua.
Pääsimme linnaan. Odottelimme jonkin aikaa että vanhemmat oppilaat pääsivät vaunuilla tänne. Astuimme Suureen saliin ja Mcgarmiva puhui jotain.
—Lajittelu aloitettiin jo! Suhahdin Dianalle kun hän pälätti jotain muiden kanssa.
Amanda Dawson meni lajiteltavaksi. Hetken päästä Lajitteluhattu huusi: —Puuskupuh! Ja silloin kaikki taputti. Entä jos Lajitteluhattu ei sano mitään minun kohdalla? ajattelin paniikissa.
—Minun vuoro, sanoin Dianalle.
—Hyvin se menee, olen varma, hän sanoi hymyillen.
Kävin istumaan tuolille. Sydämeni pamppaili todella nopeasti. Diana näytti peukkua minulle.
—Hmmm.. Olet hyvin sukkela.. Voisit olla Korpinkynsi? Hmm.. sinussa on kyllä paljon Rohkelikkoakin..? Ei, ei, ei, ei.. En ole varma kuulutko mihinkään..?
Painajaiseni käy toteen, ajattelin.
—Olen päättänyt, Lajitteluhattu sanoi.
—Ei Luihuiseen, toivoin pienellä äänellä.
—Et sinä sinne voisikaan mennä, lajitteluhattu sanoi ärhäkästi.
Pian Lajitteluhattu huusi: —Korpinkynsi!
Ja taas kaikki taputtivat. Diana pääsi Rohkelikkoon, joka oli mielestäni harmillista, sillä hän oli mukava. Sitten syötiin juhlaateria. Illemmalla mentiin omiin tupiin. Jäimme juttelemaan tupamme oleskeluhuoneeseen vielä. Menin nukkumaan ja viimeinen ajatus ennen nukahtamista oli
—Vihdoin olen omassa kodissani.

//Tää ei välttämättä oo mitenkää hirveen hyvä mutta koittakaa ymmärtää, oon aloittelija

Vastaus:

Ikinä ei tarvitse vähätellä omaa tarinaa - ja mitä sekin olisi, jos kaikki olisivat mestareita jo aloittaessaan? :) Tämä oli aivan upea aloitustarina! Pidin siitä, miten pääsimme tutustumaan LunaBelliin hänen jutellessaan kissansa kanssa kouluunlähdön jännittyneistä tunnelmista. Milo oli melkein oma henkilöhahmonsa, kun vaikutti niin seuralliselta. Kotoa lähtemisessä oli sopivasti mukava kiireen tuntu, vaikka LunaBell pääsikin onneksi hyvin junaan! Omassa huoneessa säilytetty toffeepurkki oli hauska yksityiskohta! Samoin yksi lempikohtani oli ajatus, että kissalle taisivat olla tärkeintä mukaan pakattu ruoka. Hagridista olit saanut persoonallisen ja itselleen ominaisen kuuloisen! Olikin mukavaa, että LunaBell päätyi samaan veneeseen Hagridin kanssa. Myös Diana oli mukavasti mukana tarinassa. Oikeinkirjoituskin oli jo hienosti kunnossa: alkupuolella tarinaa vuorosanojen jälkeen oli unohtunut iso alkukirjain johtolauseisiin (hän sanoi), mutta lopussa oli jo aivan oikein! Oikein on siis:
- Me lähdetään pian! kuului ääni alakerrasta. Loppu oli ihana lopetus tarinalle! Odotan innolla, miten LunaBellin kouluvuosi alkaa! :) Jos haluat, voit vielä käydä ostamassa kissasi Kauppakylistä!

Saat 5 kaljuunaa, 14 tuparia sekä Ekaluokan enkeli- ja Hymyhuulten hilaaja -merkit!
Aurelia » 14.5.

Nimi: Natalie Warren, Korpinkynsi

12.05.2020 14:40
PUNAINEN RUUSU

osa 4

Viikon painiskelin tunteideni kanssa. Pitäisikö minun olla vihainen? Pelokas? Turhautunut? Minä en tiennyt. En tuntenut itse asiassa mitään. Tai ainakin uskon niin. Olin epävarma, en voinut keskittyä. Sharon huomasi sen ja väitti, että olin kalpea. Hän puoliksi raahasi minut sairaalasiipeen Matami Pomfreyn luokse. Hän sanoi, että minulla ei ollut mitään muuta kuin vaikeuksia, jotka saivat minut sairaalloiseksi. Pomfrey käski minun kertoa asiani jollekin opettajalle tai vanhemmille. Hän ei tietenkään tiennyt, kuka oikeasti olin. Kahden pimeyden velhon tytär. Kahden, jotka tappoivat jästejä, murhasivat syyttä. Tai ainakin niin luulin. Lopulta, kun professori Lipetit huomasi minun koulunkäyntini heikentyneen, hän käski minun kertoa kaiken.

Professori Lipetit asteli tunnin jälkeen luokseni. Hän näytti huolestuneelta, sillä en saanut tunnilla mitään aikaan. Yleensä olin muita edellä, ja nyt, kun opettelimme Anapneota, tukkoisia henkiteitä avaavaa loitsua, sain Sharonin ain melkein tukehtumaan. Olin itkun partaalla, mutta en halunnut näyttää sitä muille. Sharon yritti rauhoitella minua, mutta ei auttanut yhtään. Hän oli osannut loitsun jo kolme kertaa.
- Warren, mikä teihin on mennyt? Te tukehdutatte parinne! Lipetit vikisi.
- Professori, minulla on vain… nyyhkäisin hiljaa. Sharon katsoi minua tiukasti. Ymmärsin, että hän halusi minun kertovan, mutta en halunnut. Käänsin katseeni pois.
- Warren, nyt te kerrotte, mitä on tapahtunut. Tai sinä, Swift, kertokaa, Lipetit käski tiukasti. Sharon vilkaisi minua. Hänen mielestään minun olisi itse pitänyt kertoa, mutta en pystynyt.
- Natalie sai… Sharon aloitti, mutta Lipetit keskeytti hänet: - Avery, alkakaahan mennä, Lipetit sanoi Wallacelle. Wallace ponkaisi ylös tuolilta, jossa oli yrittänyt olla mahdollisimman matalana. Hän virnisti minulle häijysti ja riensi ulos luokasta.
- Niin, Natalie sai tietää, kuka hän oikeasti on, Sharon sanoi Lipetitille.
- Seuratkaa minua. En halua parhaimpien oppilaideni notkahtaa yhtä alas kuin Wallace Avery, Lipetit sanoi ja lähti ulos luokasta. Seurasimme häntä hiljaa pitkin käytäviä. Pysähdyimme valtavan kivihrviön eteen.
- Veritikkari! Lipetit vinkaisi ja kivihirviö kääntyi. Sen takaa paljastui kierreportaat. Nousimme portaat ylös, ja saavuimme tammioven eteen. Lipetit kolkutti kolmasti.
- Sisään, kuului rehtori Dumbledoren ääni. Astuimme sisään huoneeseen. Huoneessa oli lukuisia pieniä hopeakojeita pienillä pöydillä. Seinillä oli lukuisia edellisten rehtoreiden kuvia. Osa nukkui, osa esitti nukkuvaa, osa katseli virkeänä meitä. Dumbledore ei hämmästynyt, pyysi vain istumaan. Istuimme alas. Katsoin arkana käsiäni.
- Filius, kertoisitko mitä on tapahtunut? Dumbledore pyysi.
- Warren sai tietää Anastasiasta ja Rickistä, Lipetit kertoi.
- Warren, kertoisitko kaiken, Dumbledore pyysi. Vilkaisin Sharonia, joka nyökkäsi rohkaisevasti. En ollut varma, voisinko kertoa Punaisesta Ruususta. Mitä minulle tapahtuisi jos kertoisin? Punainen Ruusu ei kieltänyt kertomasta. Mutta mitä rehtori ajattelee?
- Sain jokin aika sitten viestin… aloitin hiljaa. Dumbledore katsoi minua rauhoittavasti. Vedin henkeä.
- Sain viestin Punaiselta Ruusulta. Hän pyysi minua menemään kirjastoon keskiyöllä. Minä lähdin kohti kirjastoa, ja Norriska tuli, kerroin. Kerroin aivan kaiken. Mitä kirjastossa oli tapahtunut, miltä minusta oli tuntunut.
- Onko sinulla kirje yhä tallessa? Dumbledore kertoi. Nyökkäsin ja kaivoin kirjeen laukustani. Dumbledore otti sen, luki, napautti sitä sauvallaan ja silitti sitä. Luultavasti tunnusteli, oliko siinä taikaa. Olin lukenut sellaisesta. Rehtori löysi saman viestin, minkä minäkin. Hän laittoi lapun laatikkoonsa.
- Osaatko kuvailla tätä Punaista Ruusua? Dumbledore kysyi.
- Kyllä, professori. Hänellä oli punainen, lyhyt tukka, oranssi pitkä kaapu, punainen ruusu korvan takana. Hänen toisen silmänsä läpi kulki arpi.
- Ja animaagi? Susi? rehtori kysyi. Nyökkäsin.
- Sudenkin silmän läpi kulki arpi. Se ei vaikuttanut pahaenteiseltä.
- Mihin hän meni, kun lähdit kirjastosta?
- Hän ei mennyt salakäytävään… hän kääntyi vassemmalle, professori.
- Luultavasti ulko-oven kautta ulos, Dumbledore sanoi.
- Professori, miksi hän halusi minun tietävän vanhemmistani? Olisin muutenkin saanut tietää sen kahden vuoden päästä, sanoin neuvottomana.
- Sen tietää vain hän itse tai hänen käskijänsä. Minulla on vain arvauksia, Dumbledore sanoi.
- Professori, kukaan rekisteröity animaagi ei ole susi! Tarkistin sen heti, kun Natalie oli kertonut minulle, Sharon puuttui puheeseen.
- Tiedän, Swift. Menkää nyt oleskeluhuoneeseen. Filius, ilmoita Minervalle, että Warren ja Swift eivät tule seuraavalle tunnille, Dumbledore pyysi. Lipetit pudottautui ylös tuoliltaan ja kipitti ovelle.
- Sinun, Warren, ei tarvitse huolehtia Punaisesta Ruususta. Tule tänne heti, jos hän ottaa sinuun yhteyttä.

Oli helpotus päästä oleskeluhuoneen rauhaan. Kaikki olivat tunneilla. Uusi kissani, musta Shadow hyppäsi syliini kehräämään. Sharon hankki jostain vaahtokarkkeja, ja paistoimme niitä takkatulessa, ja juttelimme kaikesta. Olin rentoutunut, ja kun harjoittelimme Anapneota, onnistuin siinä. Se tuntui mahtavalta, kun sai vuodattaa kaiken jollekin aikuiselle, joka ymmärsi ja neuvoi. Sharonkin ymmärsi, hän oli hyvä kuuntelija.

Vähän tylsempi tällä kertaa... T.Natalie

Vastaus:

Ei ollut lainkaan tylsä, päinvastoin pidin erittäin paljon tarinan tapahtumista! :) Oli mukavan rauhoittavaa, kun Lipetit huomasi, että Nataliella on paha olla ja otti asian hoitaakseen. Viime tarinaan kommentoin, että ihanaa kun Natalie pystyi puhumaan asiasta Sharonin kanssa, niin varmaan yhä helpottavampaa on pystyä puhumaan siitä aikuisten ja opettajien kanssa, jotka pystyvät vielä paremmin rauhoittelemaan. Kirjoititkin opettajista todella hyvin! Dumbledore oli juuri sopivan ystävällinen, asiallinen ja mystinen - tuntui, että hänellä oli jo omat epäilyksensä Punaisesta ruususta, mutta hän ei vielä sanonut niitä ääneen, juuri dumbledoremaiseen tapaan! Koko kohta oli muutenkin kirjoitettu mukavan sujuvasti, esimerkiksi se, että Natalie aloitti vuorosanalla kertomaan menneistä tapahtumista, mutta koko lukijalle tuttujen tapahtumien kertominen tiivistettiin sitten muutamalla sanalla. Viime tarinan jännitykselle tämä tarina oli oikein sopiva tyynnyttävä hetki, mutta sopivasti heräsi myös uusia kysymyksiä! Mietin esimerkiksi, kuinka paljon Lipetit ja rehtori tiesivät Natalien vanhempien rikollisesta menneisyydestä, kun kutsuivat heitä etunimillä. Oikeinkirjoitus oli muuten hienosti kunnossa, mutta Lipetitin lausahdukseen täytyy muistaa lauseenvastikkeen oikeinkirjoitus, siis: "En halua parhaimpien oppilaideni notkahtavan yhtä alas kuin Wallace Avery." Kyseessä on lauseenvastike, kun notkahtavan- sanan voisi korjata myös sivulauseella, siis: "En halua, että parhaimmat oppilaani notkahtavat yhtä alas kuin Wallace Avery." Tarinan lopetus oli erityisen mukava! Jään odottelemaan ensi tarinaa! :)

Saat 5 kaljuunaa, 17 tuparia sekä Keskustelukeisari- ja Oi johtajuus, rehtori -merkit!
Aurelia » 14.5.

Nimi: Diana Whelern, Rohkelikko

12.05.2020 13:48
LUKU 8

Rehtori 1/2

Apua. Silmäni rävähtivät auki. Hengitin syvään. Olin jossain joka näytti Albus Dumbledoren kanslialta. Katselin ympärilleni. Paljon erilaisia vempaimia ja. Säikähdin. Edessäni seisoi Albus Dumbledore. Hän näytti täsmälleen samanlaiselta, kun lukuvuoden alkajaispidoissa. Valkoinen, pitkä parta, puolikuunmuotoiset silmälasit, koukkunenä. Kyllä. Hän se oli.

-Hyvää huomenta Diana, Albus sanoi ja näytti ystävälliseltä.

-Mi, mi, yritin saada sanaa suustani.

-Oi, älä vaivaudu kulta pieni, Albus sanoi ja asteli lähemmäs minua.

-Miksi minä olen täällä? sanoin, kun toivuin järkytyksestä ja tunnustelin kaavun taskua, jotta löytäisin taikasauvani. Katsoin Dumbledorea uhkaavasti.

-Voi, löysimme sinut ja muut ensiluokkalaiset 3-kerroksen käytävästä, Albus sanoi.

-Muut on viety makuusaleihinsa, Albus lisäsi. Olin kai näyttänyt pelästyneelltä.

-Mutta miksi minä olen sitten täällä? sanoin.

-Teoilla on syy ja seuraussuhteet, Albus sanoi.

-Mitä sitten? sanoin.

-Mieti itse, olithan sinä niin fiksu saamaan asioita selville, Albus sanoi ja katsoi minua puolikuunmuotoisten silmälasiensa läpi.

-En minä jaksa, kerro itse, sanoin ja suljin silmät väsymyksestä. Osasin toki olla vaativa.

Mieleeni juolahti jotain.

-Tarkoitat varmaan huhuja ja jännittynyttä ilmapiiriä, sanoin.

-Ja kaukokorvia ja minun halua saada meidän ensiluokkalaisten ääni kuuluviin, lisäsin.

-Täsmälleen, Albus sanoi.

Hän käveli muutaman kerran kanslian ympäri ja katsoi sitten pitkään, hiljaa ja mietteliäästi minua. Albus viittoi minua mukaansa. Nousin lattialta ja kävelin Albuksen luokse. Seurasin häntä ja päädyimme pienelle tasanteelle.

-Adios of Stations! Albus huudahti ja heilautti savaansa.

Tuntui siltä, kun tuuli olisi riepotellut minua. Kiisin varmaan ylös, alas, sivulle. Kaikkiin ilmansuuntiin. Lopulta tömähdin maahan. Joka paikkaa särki. Tuntui etten saanut happea, kuin ilmat olisi lyöty pihalle. Yskien avasin silmäni. Albus seisoi vieressäni kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän katsoi minua ja nyökkäsi. Kohotin katseeni katsellakseni ympärilleni ja henkäisin:

-Wau, henkäisin.

//Vähän lyhyempi luku tällä kertaa:) Tuntui vaan oikealta jättää tähän kohtaan, joten siksi vähän lyhyempi luku, jos joku ihmettelee;)//

Vastaus:

Paljon uusia kysymyksiä, juoni vain tiivistyy! Tarinassa oli mukava hyppy viime tarinan jännittyneestä ilmapiiristä ja yllättävistä askelista tänne rehtorin kansliaan. Dumbledoren kanslian hahmottuessa tajusi, että ensiluokkalaiset oli nyt löydetty. Mutta minkäänlaista selitystä ei silti vielä saatu asiasta, johon ensiluokkalaiset vaativat tietoutta! Olit osannut kirjoittaa rehtorin suuhun monta lausahdusta, jotka kuulostivat aivan hänelle tyypillisiltä, kuten tuo "Asioilla on syy ja seuraussuhteet". Diana oli mielenkiintoisesti vähän vastahankainen, vaikka oli itsensä rehtorin kansliassa, se toi lisämaustetta tapahtumaan. Saman henkilön lähes peräjälkeen sanotut vuorosanat kirjoitetaan lähtemään samalta riviltä edellisen vuorosanan ja johtolauseen kanssa, siis näin:
- Tarkoitat varmaan huhuja, sanoin. - Ja kaukokorvia, lisäsin. Lopussa arvatenkin ilmiinnyttiin, mutta jäi tosiaan jännittävään kohtaan sen kannalta, että minne! Seuraavaa tarinaa odotellen! :)

Saat 3 kaljuunaa, 11 tuparia sekä Oi johtajuus, rehtori -merkin!
Aurelia » 13.5.

Nimi: Braxton Thackeray, Rohkelikko

12.05.2020 12:52
Luku 2

Herätessä tuntui, kuin unta olisi tullut vain muutaman tunnin verran, mutta niinhän sitä varmaan tulikin. Kukaan muista luokan pojista ei ollut herättänyt Braxtonia ennen lähtöään, ja hän oli autuaasti nukkunut yli suurimman osan aamiaisesta. Nyt hän veteli kiireellä koulupukua päälleen ja hädin tuskin muisti heittää kravatin kaulaansa ja sekalaisen lajitelman kirjoja laukkuunsa. Hän oli ollut ennenkin myöhässä, ja myös viime vuonna ensimmäisenä koulupäivänä, mutta häntä harmitti, ettei hän ehtisi nyt kunnolla jutella Darceyn kanssa. Sisko oli varmaan ajat sitten syönyt aamiaisensa ja suunnannut etsimään oikeaa luokkaa ystäviensä kanssa. Ainakin Braxton halusi ajatella, että hänellä oli jo ystäviä, vaikka sitten Luihuisesta. Niin, ja täytyisi Braxtonin saada omakin lukujärjestys, että tietäisi mihin suunata aamun ensimmäiselle tunnille. Ajatus professori McGarmiwan tunnin kuokkimisesta, vain että saisi myöhästyneen lukujärjestyksensä, ei tuntunut kivalta.
Suuressa salissa oli enää muutama oppilas täplittämässä autioita tupapöytiä. Braxton katsoi ensin Luihuisen pöytään, totesi Darceyn jo menneen, ja suuntasi omaan pöytäänsä, jossa Conrad onneksi vielä istui.
”Kravattisi on auki”, Conrad sanoi tuskin vilkaisten Braxtonia lehdestään.
”Joo joo. Joku teistä olisi voinut herättää.”
”Ei kukaan viitsinyt. Kun kerran valvoit koko yön.” Braxton ei saanut sanaa suustaan. Hän ei ollut kuullut, että kukaan muu olisi ollut hereillä. Kaikkien pylvässänkyjen verhot olivat olleet kiinni, ja niiden sisältä kuului vain hiljaista tuhinaa tai satunnaista kuorsausta. ”Heräsin minäkin sateeseen”, Conrad lisäsi.
”No, missä lukujärjestykset?” Braxton kysyi pälyillen ympäri salia samalla, kun istui Conradin viereen ja nappasi pöydältä valkoisen leivän. Sitten hän äkkäsi professori McGarmiwan tulossa heitä kohti. Hänen kasvoillaan oli yhtä tiukka ilme kuin nutturansa.
”Herra Thackeray, myöhässä jälleen. Toivon todella, ettei tämä muodostu jokavuotiseksi tavaksi”, hän sanoi ojentaessaan lukujärjestystä. Braxton otti sen vastaan ja mutisi jotain pahoittelevaa, kun ei halunnut alkaa selittelemään. Hän mietti, pitäisikö jo sanoa jotakin Darceystä, nyt kun professori oli siinä eikä hänen tarvinnut lähteä etsimään häntä. Professorin etsiminen ja puheenvuoron pyytäminen oli aina vähän vaikeaa. Mutta toisaalta hän ei ollut vielä päässyt kysymään Darceyltä, mikä tilanne oikein oli. Joten hän jänisti, eikä sanonut mitään.
”Teidän olisi parasta lähteä tunnille, professori Dodge ei siedä myöhästelijöitä”, professori MacGarmiwa sanoi ja kääntyi mennäkseen. ”Ja Thackeray, korjaa tuo kravatti. Viisi tupapistettä pois Rohkelikolta.”

Ulkona odottaneet oppilaat olivat juuri virtaamassa sisään luokkaan, kun Braxton ja Conrad pääsivät paikalle, mutta he eivät olleet myöhästyneet. Braxton oli sitonut kravattiaan hätäisesti alkumatkasta, ennen kuin he pinkaisivat juoksuun kellon soittaessa. Nyt hän työnsi kauluspaidan helmaa vyönsä alle ja leyhytti paitaa nappien kohdalta helpottaakseen kainaloihin kertynyttä hikeä.
”Ja ajoissa paikalla, Brax senkin hikipinko”, Frank Etherton sanoi virnistellen ja pukkasi Braxtonia kylkeen, kun hän liittyi muiden luokkaan valuvien seuraan. ”Minä kun ajattelin että Braxin voi luottaa aloittavan kunnon räväyksellä.”
”Naama umpeen”, Braxton sanoi, mutta virnisti myös. ”Minä haluan, että tänä vuonna voitetaan tupamestaruus.”
”Mitä, jätät jekuttelijan takkisi naulaan tupamestaruuden takia?” Frank tuhahti, mutta samassa hän kumartui paremmin Braxtonin puoleen ja jatkoi puhumista matalalla äänellä. Braxton kumartui hänkin hiukan lähemmäs kuullakseen paremmin, ennen kuin he kohta olisivat luokassa. ”Meillä on suunnitelma uuden open testaamiseksi. ”
”En tiedä kannattaako… Ope vaikuttaa aika tiukalta, McGarmiwakin sanoi”, Braxton sanoi yrittäen kuulostaa välinpitämättömältä, jottei saisi tiukkiksen mainetta. Hän ei oikeastaan itsekään tiennyt, miksi nyt toppuutteli. Ennen hän oli aina ollut täysillä mukana, ja Tylypahkassa olikin paljon jekuttamisen arvoisia opettajia. Joskus jekku oli jopa ollut jälki-istunnon arvoinen, jos opettaja oli saanut heidät selville. Oli esimerkiksi ollut viime lukuvuoden huvittavin tunti, kun pojat olivat vuorotellen loitsineet hajamielisen Lipetitin sauvan hänen kädestään tai pöydältä toiseen paikkaan aina, kun hän käänsi katseensa. Joku tässä uudessa opettajassa kuitenkin mietitytti Braxtonia. Hän huomasi taas ikävöivänsä professori Mohindraa, niin että melkein tunsi piston rinnassa.
”Mikä sinuun on mennyt?” Frank kysyi vähän ärtyneesti.
”Ei mikään! En vain haluaisi menettää pisteitä ekana päivänä.”
”Aijaa, että nyt kun siskosi on koulussa, et halua tehdä enää mitään väärää? Kuule, se on Luihuisessa, se luultavasti rikkoo sääntöjä tai kiusaa jotakin jo tänään”, Frank sanoi suorasukaisen tylysti, ja Braxton tunsi raivonsa kuohahtavan. Frank oli aina sellainen, kun joku ei mennyt kuten hän halusi, mutta kukaan ei saisi puhua Braxtonin siskosta niin. Tätä hän oli juuri pelännyt, että nyt ihmiset ajattelisivat Darceystä ihan väärin, kun hän oli ujoin ja kiltein tyyppi, jonka Braxton tiesi.
Nyt he olivat kuitenkin jo sisällä luokassa, joten Braxton vain nopeasti tyrkkäsi Frankiä niin, että tämä kompuroi vähän sivulle ja törmäsi yhden pulpetin reunaan. Hän älähti, mutta Braxton oli jo etsinyt paikan itselleen takarivistä eikä katsonut Frankiin päinkään. Onneksi professori Dodge seisoi luokan edessä selkä heihin päin, eikä nähnyt tapausta.

Vastaus:

Mielenkiintoinen jatko edellisen tarinan takaumiin pohjautuvalle kerronnalle! Selvästi osaat kirjoittaa myös persoonallista ja kiinnostavaa vuoropuhelua henkilöhahmojen välillä, kuten tässä tarinassa. Pidin kovasti Braxtonin ystäväporukasta, vaikka ensivaikutelman perusteella Frank ei ollutkaan niin kovin mukava. Alussa tuli hyvin kiireen tuntu ensin kerronnan ja sitten kuvailujen perusteella, esimerkiksi auki jäänyt kravatti oli hienosti mukana ensimmäisessä kohtauksessa. Professori McGarmiwan olit osannut kirjoittaa hyvin hänen itsensä oloiseksi! Erityisesti se, että hän näytti "yhtä tiukalta kuin nutturansa" oli hauska ja elävöittävä kuvaus. McGarmiwan kommentin perusteella jäin jo odottamaan, millainen uusi opettaja tosiaan tulisi olemaan. Ystäväporukan jekut tulivat hyvin esiin sekä muistelun että tulevan tunnin suunnittelun kautta, ja uuden opettajan odotukseen tuli sopiva jännite, kun esiin tulivat Dodgen tiukka luonne ja Frankin suunnitelmat jekuttamiseksi. Sisko on Braxtonille selvästi kipeä paikka, ja hänen suojelevaisuutensa on ihana piirre! Odotan innolla, mitä tunnilla tapahtuu, ja saammeko kohta tavata jälleen Minnien tai Darceyn!

Saat 5 kaljuunaa, 17 tuparia sekä Keskustelukeisari-merkin!
Aurelia » 13.5.

Nimi: Emily Hawkins, Korpinkynsi

12.05.2020 10:47
Luku 9 – Kirje


’Emilylle

Minun on nyt aika kertoa sinulle kaikki. Ei ole ollut reilua, että et ole saanut muuta tietoa kuin Päivän Profeetan vääristellyt tiedonmuruset. Äitisi ei kuitenkaan halunnut sinun saavan tietää kaikkea. Hän pelkäsi, että rupeat joksikin salapoliisiksi tai huolestut niin, että joulusi menee pilalle. Nyt joulu on kuitenkin ohi, kuin myös on äitisi toiveet. Tämä kaikki on tuntunut käyvän kovin äkkiä ja vielä alle vuorokausi sitten vietin aikani kellon ympäri äitisi luona Pyhän Mungon sairaalassa. Toivottavasti myös ymmärrät kirjeen sekavuuden, minulla on vain vähän aikaa kirjoittaa.
Kaikki alkoi Viistokujalta. Olimme äitisi kanssa siellä ostamassa joululahjoja. Minä jäin kiertelemään kaduille hänen käydessään Irvetassa. Juuri, kun hän oli päässyt maahisen puheille, – sinä päivänä oli paljon tungosta – velhoja ja noitia hyökkäsi sisään. Siellä käytiin kuulemma kunnon taisteluita. Sinun äitisi loukkaantui melko pahasti, mutta ei parantumattomasti. Hänet olisi ollut helppoa hoitaa, joskin hidasta. Myös Alexin äiti loukkaantui, jos ihmettelet, miksi hänkin jäi lomalle Tylypahkaan. Hyökänneitä ei saatu kiinni, koska kaikki olivat pukeutuneet mustiin ja peittäneet kasvonsa. Heti, kun Irvetassa asioineet näyttivät pahasti loukkaantuneilta, he syöksyivät ulos, eikä kukaan päässyt perään. Kukaan hyökänneistä ei yrittänytkään päästä käsiksi holveihin. Itse huomasin tilanteen vasta, kun he juoksivat Irvetasta ulos. En kuitenkaan itse voinut jäädä taistelemaan, koska heitä oli liian paljon. Syöksyin Irvetaan niin nopeasti kuin pääsin, ja etsin äitisi. Hän oli yksi pahiten loukkaantuneista. Lähdimme saman tien pois Viistokujalta, meidän oli
päästävä nopeasti sairaalaan. Jästit katselivat kauhistuneina, kun raahasin häntä kaduilla.

Seuraavat päivät sairaalassa menivät yksitoikkoisesti, äitiäsi hoidettiin ja minä istuin hänen vierellään. Harkitsimme lähettämistäsi mummolle, mutta ajattelimme, että Tylypahkassa on ainakin turvallista. Sairaalassa luimme Päivän Profeettaa ja säikähdimme King’s Crossin hyökkäyksestä. Joulu meni aika ikävästi, koska meillä oli kova ikävä sinua. Lohduttauduimme sillä, että olit turvassa, mutta äitisi itki itsensä uneen. Emme saaneet kunnon ruokaa ja joulutunnelma oli tiessään. Sain tilattua jästien aikakausilehtiä, joten tutkiskelimme päivät niitä ja saimmekin paljon mielenkiintoista tietoa.
Sitten kuitenkin tapahtui jotain kamalaa. Pyhän Mungon sairaalaan hyökättiin. Äitisi päälle hyökättiin. Kaikki on minun syytäni, koska en ollut siellä puolustamassa äitiäsi. Hän oli heikkona, eikä puolustautuminen auttanut. Siinä oli neljä yhtä vastaan. En ikinä anna itselleni anteeksi. Minä lähdin äitisi luota, kun hyökkäys alkoi. Menin auttamaan muita vaarassa olevia ja toivoin, ettei kukaan löytäisi äitiäsi. Kukaan ei voinut arvata, että kaikki kohdistuisi juuri siihen huoneeseen, missä äitisi oli, se oli viidennessä kerroksessa. Kaikki muut osastot jätettiin rauhaan. En edes tiedä, saivatko kaikki tietää siitä ennen kuin oli myöhäistä. Ja taas kerran lähes kaikki pääsivät pälkähästä. Vain kaksi saatiin kiinni.
Taistelun aikana kaikki oli minulle sekaista ja epäselvää. En päässyt äitisi luokse, se estettiin monen henkilön voimin. Vaikka heitä ei ollut enempää kuin meitä, he olivat selvästi kokeneempia pimeyden velhoja ja kaksintaistelijoita. Olimme äitisi kanssa ainoita auroreita paikan päällä, muilla ei ollut ollenkaan tai vain ihan kokemusta kaksintaisteluista. Kipinöitä lenteli siellä täällä ja huudot täyttivät koko tilan. Sitten yhtäkkiä viholliset alkoivat kaikkoontua pois. Se oli outoa, aivan kuin he olisivat pelänneet ja luovuttaneet. He eivät taistelleet loppuun saakka, vaan synnyttivät vain sekasortoa ja vahingoittivat muutamia. Emme ehtineet reagoida tarpeeksi nopeasti eikä yksikään jäänyt kiinni.
Joka tapauksessa, heti kaiken päätyttyä ryntäsin äitisi luokse. Mitään ei ollut tehtävissä. Hänen kaapunsa oli revennyt monista kohdin, eikä hän reagoinut mihinkään. Kukaan – paitsi ehkä joku vastapuolelta – ei tiedä, mitä äidillesi kävi. Kaiken jälkeen hän kuitenkin makasi lattialla vailla sydämenlyöntejä.

PS. Sinun täytyy pysyä siellä, muualla voi olla liian vaarallista. Äläkä ole mistään huolissasi, kaikki järjestyy.
Miten sinä voit? Sain professori Dickensiltä tiedon Tylyahossa tapahtuneesta. Lähetä minulle heti kirje ja katso sitä kirjaa, jonka sait joululahjaksi! Äitisi sanoi jotain jostain tiedosta, mitä siellä on.

Rakkaudella isä.’

//Nyt tuli kuitenkin taas tämmöinen huono tarina, kirjoitin tämän jo aika kauan sitten, mutta laitoin vasta nyt ja muutin ihan vähän tekstiä. Ens kerralla koitan saada paremman. :)

Vastaus:

Ikinä ei kannata vähätellä omaa kirjoittamista - kannattaa pikemminkin olla ylpeä siitä! :) Tämä oli erittäin hyvä tarina ja sopi hienosti tähän kohtaan, vaikka tietysti tuli paha mieli Emilyn puolesta. Äidin kuolema on hänelle varmasti kova isku, vieläpä Tylyahon tapahtumien jälkeen. Oli hienoa kuulla asioista vaihteeksi isän näkökulmasta, kun on tähän mennessä jo saanut miettiä, mitä vanhemmille on tosiaan tapahtunut - he kun tuntuivat pitävän jotakin salassa, ja niin tosiaan pitivätkin. Vaikka olikin kirjemuodossa, tapahtumat oli silti kirjoitettu sopivan jännittävästi, että tarinan aikana jännitys tiivistyi ja loppua kohden jo oikein pelkäsi, miten tässä tulee käymään. Toivoin viimeiseen asti, että Emilyn äiti olisi kunnossa, mutta joskus tarinoissa täytyy tehdä tällaisia sydäntäsärkeviä valintoja! Kirjoitit asiasta hienosti, ja pidin lisäksi siitä, että kaikki ilmeni näin suoraan, omana lukunaan luettuna kirjeessä. Tässä ikään kuin sopivasti etäännyttiin hetkeksi Emilyn ajatuksista, joita varmasti onkin todella vaikea kuvata niin musertavana hetkenä. Lisäksi selvisi vielä lisää tuosta hyökkääjäjoukosta - vaikuttaa aivan siltä kuin he olisivat juuri Emilyn äitiä varten hyökänneet sairaalaan? Lisäksi professori Dickens vaikutti taas tehneen jotakin hyvää ottaessaan isään yhteyttä - mielenkiintoista!

Saat 6 kaljuunaa, 17 tuparia sekä Näkökulman noituja- ja Liikutuksen liikauttaja -merkit!
Aurelia » 13.5.

Nimi: Susan Fall, Puuskupuh

12.05.2020 10:35
Kiitos, Emily sinunkin tarinasi ovat olleet aivan upeita! :)

Vastaus:

5 tuparia kommentista! :')

Aurelia » 13.5.

Nimi: Emily Hawkins

12.05.2020 09:50
Susan, tuskin loman lopettaminen lyhyeen haittaa :) Olit tainnut tarinasta unohtaa vuorosanaviivat, mutta virheitä sattuu, eikä se edes haitannut lukemista. :) Tarinasi oli tosi hyvä ja alussa säilytti kivan arvoituksellisuuden. Lopussa Dumbledoren salaperäinen kommentti sai odottamaan jatkoa. Hienoa! :D

Vastaus:

5 tuparia erinomaisesta kommentista! :)

Aurelia » 13.5.

Nimi: Susan Fall, Puuskupuh

12.05.2020 09:13
Hups! Koneeseen tuli varmaan joku virhe kun se kopio tuon minun tarinani niin monta kertaa. :3

Vastaus:

Ei haittaa, näitä sattuu! :) Kannattaa tietysti varmuuden vuoksi vielä tarkistaa viesti ennen lähettämistä!

Aurelia » 13.5.

Nimi: Susan Fall, Puuskupuh

12.05.2020 09:11
Susan oli ehtinyt ystävystyä Filipen kanssa vaikka ei hän tosin tuntenut häntä vielä kovin hyvin. Myös James oli hänen ystävänsä. Jos he tulisivat ajoissa tunneille ja yhtä aikaa hän voisi kenties olla Jamesin ja Filipen kanssa. Susan heilautti kättään luokkaan astelevalle Filipelle. Filip oli ilmeisesti huomannut eleen koska nyt hän kiiruhti Susanin viereen. Susan kysyi

Oletko nähnyt tänään Jamesia?

Filip mietti hetken ja sanoi:

Keskustellaan tunnin jälkeen muuten me joudumme vaikeuksiin.

Susan nyökkäsi. Hän aikoi etsiä Jamesia vaikka Riesun sisältä että löytäisi hänet. Susanin ajatukset pyörivät koko tunnin ainoastaan Jamesissa. Tunnin jälkeen prof.lipetit kutsui Susanin luokseen. Susan käveli paloauton punaisena professorin eteen. Hän valmistautui pitkään saarnaan eniluokkalaisten hömpötyksistä, Kalkkaros oli tehnyt nimmitäin juuri niin. Mutta Lipetit kysyi kohteliaasti painoiko jokin Susanin mieltä. Susan ei tiennyt pitäisikö hänen kertoa professorille.

Hän vastaisi niin kohteliaasti kuin voi, Susan ei halunnut suututtaa lempiaineensa opettajaa.

Susan piippitti tavallista hiljaisemmalla äänellä:

Voi, ei minua mikään kovin paha vaivaa. Haluaisin vain puhua rehtorin kanssa.

Lipetit näytti epäilevältä mutta johdatti hänet lopulta pitkin linnan käytäviä ja pysähtyi karmaisevan kivihirviön eteen. Lipetit köhi huomiotaherättävästi ja lausahti:

Pippuripiru!

Susan kiljaisi kun hirviö siirtyi sivuun ja paljasti portaikon. Samassa Lipetit kääntyi ja lähti kävelemään linnan käytävää pitkin. Susan nieleskeli ja astui portaikon ensimmäiselle portaalle jolloin koko portaikko lähti kohti ovea joka oli portaiden yläpäässä. Susan juoksi portaat ylös ja kiskaisi oven auki. Rehtori, Albus Dumledore seisoi jonkin vekottimen edessä ja veti ostastaan valkoisia suortuvia. Rehtrorin vieressä seisoi itse taikaministeri joka katsoi Susania hivene ärtyneenä. Dumledore yskäisi ja Viitoi Susanin ulos huoneesta. Hämmentynyt Susan perääntyi kirluvan punaisena ovesta ulos ja kaivoi taskustaan Kaukokorvat jotka oli sinne ne laittanut. Susanin oli pakko kuulla tämä keskustelu vaikka se ei hänelle kuuluisi. Susan kuuli Dumledoren jatkavan keskeytynyttä keskustelua näillä sanoilla:

Niin Cornelius hyvä jatka vain.

Taikaministeri sanoi:

Kuten olin sanomassa Higseistä ei ole löydetty johtolankoja. Veikkaisin että joku kuolunsyöjä on tehnyt tämän.... Kamaluuden.

Dumledore mietti ja sanoi erittäin vakaalla mutta surullisuutta uhkuvalla äänellä:

Yksi Higgs on jäljellä, Emily joka on kouluni oppilas.

Dumledore nielaisi ja jatkoi:

Sinä et voi tavata häntä nyt, hän on erittäin Surullinen.

Susan oli kuullut tarpeeksi, Hän työnsi kaukokorvat taskuunsa ja luisui lattialle. Hän ei kertoisi Emilylle. Mutta pieni ääni kuiskasi hänen päässään

Hänellä on oikeus tietää, Emily on ystäväsi.

Susan pudisti päätään, hänen sisällään taisteli kaksi sutta, toinen lämmin ja hellä ja toinen kylmä ja kova. Jompi kumpi valtaisi hänet joskus. Susan oli miettimässä asiaa juuri kun ovi avautui ja Taikaminisrteri asteli jäykästi ylos. Susan ponkaisi pystyyn ja juoksi huoneeseen jossa Dumledore istui feenix olallaan, se lauloi jotakin surullista sävelmää mutta hiljeni kun huomasi Susanin. Dumledore iskosti läpitunkevan katseensa häneen ja viittoi Susanin istumaaan. Susan vääntelehti tuolillaan, tämä mies tuntui tieävän että Susan oli kuunnellut hänen keskusteluaan. Mutta ei myöskään kääntänyt Susania pois. Hänen silmänsä suorastaan sädehtivät surusta pulikuulasien takana kun susan aloitti:

Tulin puhumaan ystävästäni, hänen nimensä on James, James Idha . No tavallaan hän on kadonnut. Dumledore vastasi niin äkkiä että Susan pelästyi:

Sinun pitää ajatella lapsi rakas. Vain sinä, Filipe ja Emily voitte löytää hänet, sillä minä en tunne häntä paremmin kuin hänen ystävänsä.























































Luku 5 uusia ystäviä ja salakuuntelua

Susan oli ehtinyt ystävystyä Filipen kanssa vaikka ei hän tosin tuntenut häntä vielä kovin hyvin. Myös James oli hänen ystävänsä. Jos he tulisivat ajoissa tunneille ja yhtä aikaa hän voisi kenties olla Jamesin ja Filipen kanssa. Susan heilautti kättään luokkaan astelevalle Filipelle. Filip oli ilmeisesti huomannut eleen koska nyt hän kiiruhti Susanin viereen. Susan kysyi

Oletko nähnyt tänään Jamesia?

Filip mietti hetken ja sanoi:

Keskustellaan tunnin jälkeen muuten me joudumme vaikeuksiin.

Susan nyökkäsi. Hän aikoi etsiä Jamesia vaikka Riesun sisältä että löytäisi hänet. Susanin ajatukset pyörivät koko tunnin ainoastaan Jamesissa. Tunnin jälkeen prof.lipetit kutsui Susanin luokseen. Susan käveli paloauton punaisena professorin eteen. Hän valmistautui pitkään saarnaan eniluokkalaisten hömpötyksistä, Kalkkaros oli tehnyt nimmitäin juuri niin. Mutta Lipetit kysyi kohteliaasti painoiko jokin Susanin mieltä. Susan ei tiennyt pitäisikö hänen kertoa professorille.

Hän vastaisi niin kohteliaasti kuin voi, Susan ei halunnut suututtaa lempiaineensa opettajaa.

Susan piippitti tavallista hiljaisemmalla äänellä:

Voi, ei minua mikään kovin paha vaivaa. Haluaisin vain puhua rehtorin kanssa.

Lipetit näytti epäilevältä mutta johdatti hänet lopulta pitkin linnan käytäviä ja pysähtyi karmaisevan kivihirviön eteen. Lipetit köhi huomiotaherättävästi ja lausahti:

Pippuripiru!

Susan kiljaisi kun hirviö siirtyi sivuun ja paljasti portaikon. Samassa Lipetit kääntyi ja lähti kävelemään linnan käytävää pitkin. Susan nieleskeli ja astui portaikon ensimmäiselle portaalle jolloin koko portaikko lähti kohti ovea joka oli portaiden yläpäässä. Susan juoksi portaat ylös ja kiskaisi oven auki. Rehtori, Albus Dumledore seisoi jonkin vekottimen edessä ja veti ostastaan valkoisia suortuvia. Rehtrorin vieressä seisoi itse taikaministeri joka katsoi Susania hivene ärtyneenä. Dumledore yskäisi ja Viitoi Susanin ulos huoneesta. Hämmentynyt Susan perääntyi kirluvan punaisena ovesta ulos ja kaivoi taskustaan Kaukokorvat jotka oli sinne ne laittanut. Susanin oli pakko kuulla tämä keskustelu vaikka se ei hänelle kuuluisi. Susan kuuli Dumledoren jatkavan keskeytynyttä keskustelua näillä sanoilla:

Niin Cornelius hyvä jatka vain.

Taikaministeri sanoi:

Kuten olin sanomassa Higseistä ei ole löydetty johtolankoja. Veikkaisin että joku kuolunsyöjä on tehnyt tämän.... Kamaluuden.

Dumledore mietti ja sanoi erittäin vakaalla mutta surullisuutta uhkuvalla äänellä:

Yksi Higgs on jäljellä, Emily joka on kouluni oppilas.

Dumledore nielaisi ja jatkoi:

Sinä et voi tavata häntä nyt, hän on erittäin Surullinen.

Susan oli kuullut tarpeeksi, Hän työnsi kaukokorvat taskuunsa ja luisui lattialle. Hän ei kertoisi Emilylle. Mutta pieni ääni kuiskasi hänen päässään

Hänellä on oikeus tietää, Emily on ystäväsi.

Susan pudisti päätään, hänen sisällään taisteli kaksi sutta, toinen lämmin ja hellä ja toinen kylmä ja kova. Jompi kumpi valtaisi hänet joskus. Susan oli miettimässä asiaa juuri kun ovi avautui ja Taikaminisrteri asteli jäykästi ylos. Susan ponkaisi pystyyn ja juoksi huoneeseen jossa Dumledore istui feenix olallaan, se lauloi jotakin surullista sävelmää mutta hiljeni kun huomasi Susanin. Dumledore iskosti läpitunkevan katseensa häneen ja viittoi Susanin istumaaan. Susan vääntelehti tuolillaan, tämä mies tuntui tieävän että Susan oli kuunnellut hänen keskusteluaan. Mutta ei myöskään kääntänyt Susania pois. Hänen silmänsä suorastaan sädehtivät surusta pulikuulasien takana kun susan aloitti:

Tulin puhumaan ystävästäni, hänen nimensä on James, James Idha . No tavallaan hän on kadonnut. Dumledore vastasi niin äkkiä että Susan pelästyi:

Sinun pitää ajatella lapsi rakas. Vain sinä, Filipe ja Emily voitte löytää hänet, sillä minä en tunne häntä paremmin kuin hänen ystävänsä.

























































Susan oli ehtinyt ystävystyä Filipen kanssa vaikka ei hän tosin tuntenut häntä vielä kovin hyvin. Myös James oli hänen ystävänsä. Jos he tulisivat ajoissa tunneille ja yhtä aikaa hän voisi kenties olla Jamesin ja Filipen kanssa. Susan heilautti kättään luokkaan astelevalle Filipelle. Filip oli ilmeisesti huomannut eleen koska nyt hän kiiruhti Susanin viereen. Susan kysyi

Oletko nähnyt tänään Jamesia?

Filip mietti hetken ja sanoi:

Keskustellaan tunnin jälkeen muuten me joudumme vaikeuksiin.

Susan nyökkäsi. Hän aikoi etsiä Jamesia vaikka Riesun sisältä että löytäisi hänet. Susanin ajatukset pyörivät koko tunnin ainoastaan Jamesissa. Tunnin jälkeen prof.lipetit kutsui Susanin luokseen. Susan käveli paloauton punaisena professorin eteen. Hän valmistautui pitkään saarnaan eniluokkalaisten hömpötyksistä, Kalkkaros oli tehnyt nimmitäin juuri niin. Mutta Lipetit kysyi kohteliaasti painoiko jokin Susanin mieltä. Susan ei tiennyt pitäisikö hänen kertoa professorille.

Hän vastaisi niin kohteliaasti kuin voi, Susan ei halunnut suututtaa lempiaineensa opettajaa.

Susan piippitti tavallista hiljaisemmalla äänellä:

Voi, ei minua mikään kovin paha vaivaa. Haluaisin vain puhua rehtorin kanssa.

Lipetit näytti epäilevältä mutta johdatti hänet lopulta pitkin linnan käytäviä ja pysähtyi karmaisevan kivihirviön eteen. Lipetit köhi huomiotaherättävästi ja lausahti:

Pippuripiru!

Susan kiljaisi kun hirviö siirtyi sivuun ja paljasti portaikon. Samassa Lipetit kääntyi ja lähti kävelemään linnan käytävää pitkin. Susan nieleskeli ja astui portaikon ensimmäiselle portaalle jolloin koko portaikko lähti kohti ovea joka oli portaiden yläpäässä. Susan juoksi portaat ylös ja kiskaisi oven auki. Rehtori, Albus Dumledore seisoi jonkin vekottimen edessä ja veti ostastaan valkoisia suortuvia. Rehtrorin vieressä seisoi itse taikaministeri joka katsoi Susania hivene ärtyneenä. Dumledore yskäisi ja Viitoi Susanin ulos huoneesta. Hämmentynyt Susan perääntyi kirluvan punaisena ovesta ulos ja kaivoi taskustaan Kaukokorvat jotka oli sinne ne laittanut. Susanin oli pakko kuulla tämä keskustelu vaikka se ei hänelle kuuluisi. Susan kuuli Dumledoren jatkavan keskeytynyttä keskustelua näillä sanoilla:

Niin Cornelius hyvä jatka vain.

Taikaministeri sanoi:

Kuten olin sanomassa Higseistä ei ole löydetty johtolankoja. Veikkaisin että joku kuolunsyöjä on tehnyt tämän.... Kamaluuden.

Dumledore mietti ja sanoi erittäin vakaalla mutta surullisuutta uhkuvalla äänellä:

Yksi Higgs on jäljellä, Emily joka on kouluni oppilas.

Dumledore nielaisi ja jatkoi:

Sinä et voi tavata häntä nyt, hän on erittäin Surullinen.

Susan oli kuullut tarpeeksi, Hän työnsi kaukokorvat taskuunsa ja luisui lattialle. Hän ei kertoisi Emilylle. Mutta pieni ääni kuiskasi hänen päässään

Hänellä on oikeus tietää, Emily on ystäväsi.

Susan pudisti päätään, hänen sisällään taisteli kaksi sutta, toinen lämmin ja hellä ja toinen kylmä ja kova. Jompi kumpi valtaisi hänet joskus. Susan oli miettimässä asiaa juuri kun ovi avautui ja Taikaminisrteri asteli jäykästi ylos. Susan ponkaisi pystyyn ja juoksi huoneeseen jossa Dumledore istui feenix olallaan, se lauloi jotakin surullista sävelmää mutta hiljeni kun huomasi Susanin. Dumledore iskosti läpitunkevan katseensa häneen ja viittoi Susanin istumaaan. Susan vääntelehti tuolillaan, tämä mies tuntui tieävän että Susan oli kuunnellut hänen keskusteluaan. Mutta ei myöskään kääntänyt Susania pois. Hänen silmänsä suorastaan sädehtivät surusta pulikuulasien takana kun susan aloitti:

Tulin puhumaan ystävästäni, hänen nimensä on James, James Idha . No tavallaan hän on kadonnut. Dumledore vastasi niin äkkiä että Susan pelästyi:

Sinun pitää ajatella lapsi rakas. Vain sinä, Filipe ja Emily voitte löytää hänet, sillä minä en tunne häntä paremmin kuin hänen ystävänsä.






































Susan oli ehtinyt ystävystyä Filipen kanssa vaikka ei hän tosin tuntenut häntä vielä kovin hyvin. Myös James oli hänen ystävänsä. Jos he tulisivat ajoissa tunneille ja yhtä aikaa hän voisi kenties olla Jamesin ja Filipen kanssa. Susan heilautti kättään luokkaan astelevalle Filipelle. Filip oli ilmeisesti huomannut eleen koska nyt hän kiiruhti Susanin viereen. Susan kysyi

Oletko nähnyt tänään Jamesia?

Filip mietti hetken ja sanoi:

Keskustellaan tunnin jälkeen muuten me joudumme vaikeuksiin.

Susan nyökkäsi. Hän aikoi etsiä Jamesia vaikka Riesun sisältä että löytäisi hänet. Susanin ajatukset pyörivät koko tunnin ainoastaan Jamesissa. Tunnin jälkeen prof.lipetit kutsui Susanin luokseen. Susan käveli paloauton punaisena professorin eteen. Hän valmistautui pitkään saarnaan eniluokkalaisten hömpötyksistä, Kalkkaros oli tehnyt nimmitäin juuri niin. Mutta Lipetit kysyi kohteliaasti painoiko jokin Susanin mieltä. Susan ei tiennyt pitäisikö hänen kertoa professorille.

Hän vastaisi niin kohteliaasti kuin voi, Susan ei halunnut suututtaa lempiaineensa opettajaa.

Susan piippitti tavallista hiljaisemmalla äänellä:

Voi, ei minua mikään kovin paha vaivaa. Haluaisin vain puhua rehtorin kanssa.

Lipetit näytti epäilevältä mutta johdatti hänet lopulta pitkin linnan käytäviä ja pysähtyi karmaisevan kivihirviön eteen. Lipetit köhi huomiotaherättävästi ja lausahti:

Pippuripiru!

Susan kiljaisi kun hirviö siirtyi sivuun ja paljasti portaikon. Samassa Lipetit kääntyi ja lähti kävelemään linnan käytävää pitkin. Susan nieleskeli ja astui portaikon ensimmäiselle portaalle jolloin koko portaikko lähti kohti ovea joka oli portaiden yläpäässä. Susan juoksi portaat ylös ja kiskaisi oven auki. Rehtori, Albus Dumledore seisoi jonkin vekottimen edessä ja veti ostastaan valkoisia suortuvia. Rehtrorin vieressä seisoi itse taikaministeri joka katsoi Susania hivene ärtyneenä. Dumledore yskäisi ja Viitoi Susanin ulos huoneesta. Hämmentynyt Susan perääntyi kirluvan punaisena ovesta ulos ja kaivoi taskustaan Kaukokorvat jotka oli sinne ne laittanut. Susanin oli pakko kuulla tämä keskustelu vaikka se ei hänelle kuuluisi. Susan kuuli Dumledoren jatkavan keskeytynyttä keskustelua näillä sanoilla:

Niin Cornelius hyvä jatka vain.

Taikaministeri sanoi:

Kuten olin sanomassa Higseistä ei ole löydetty johtolankoja. Veikkaisin että joku kuolunsyöjä on tehnyt tämän.... Kamaluuden.

Dumledore mietti ja sanoi erittäin vakaalla mutta surullisuutta uhkuvalla äänellä:

Yksi Higgs on jäljellä, Emily joka on kouluni oppilas.

Dumledore nielaisi ja jatkoi:

Sinä et voi tavata häntä nyt, hän on erittäin Surullinen.

Susan oli kuullut tarpeeksi, Hän työnsi kaukokorvat taskuunsa ja luisui lattialle. Hän ei kertoisi Emilylle. Mutta pieni ääni kuiskasi hänen päässään

Hänellä on oikeus tietää, Emily on ystäväsi.

Susan pudisti päätään, hänen sisällään taisteli kaksi sutta, toinen lämmin ja hellä ja toinen kylmä ja kova. Jompi kumpi valtaisi hänet joskus. Susan oli miettimässä asiaa juuri kun ovi avautui ja Taikaminisrteri asteli jäykästi ylos. Susan ponkaisi pystyyn ja juoksi huoneeseen jossa Dumledore istui feenix olallaan, se lauloi jotakin surullista sävelmää mutta hiljeni kun huomasi Susanin. Dumledore iskosti läpitunkevan katseensa häneen ja viittoi Susanin istumaaan. Susan vääntelehti tuolillaan, tämä mies tuntui tieävän että Susan oli kuunnellut hänen keskusteluaan. Mutta ei myöskään kääntänyt Susania pois. Hänen silmänsä suorastaan sädehtivät surusta pulikuulasien takana kun susan aloitti:

Tulin puhumaan ystävästäni, hänen nimensä on James, James Idha . No tavallaan hän on kadonnut. Dumledore vastasi niin äkkiä että Susan pelästyi:

Sinun pitää ajatella lapsi rakas. Vain sinä, Filipe ja Emily voitte löytää hänet, sillä minä en tunne häntä paremmin kuin hänen ystävänsä.

























































Susan oli ehtinyt ystävystyä Filipen kanssa vaikka ei hän tosin tuntenut häntä vielä kovin hyvin. Myös James oli hänen ystävänsä. Jos he tulisivat ajoissa tunneille ja yhtä aikaa hän voisi kenties olla Jamesin ja Filipen kanssa. Susan heilautti kättään luokkaan astelevalle Filipelle. Filip oli ilmeisesti huomannut eleen koska nyt hän kiiruhti Susanin viereen. Susan kysyi

Oletko nähnyt tänään Jamesia?

Filip mietti hetken ja sanoi:

Keskustellaan tunnin jälkeen muuten me joudumme vaikeuksiin.

Susan nyökkäsi. Hän aikoi etsiä Jamesia vaikka Riesun sisältä että löytäisi hänet. Susanin ajatukset pyörivät koko tunnin ainoastaan Jamesissa. Tunnin jälkeen prof.lipetit kutsui Susanin luokseen. Susan käveli paloauton punaisena professorin eteen. Hän valmistautui pitkään saarnaan eniluokkalaisten hömpötyksistä, Kalkkaros oli tehnyt nimmitäin juuri niin. Mutta Lipetit kysyi kohteliaasti painoiko jokin Susanin mieltä. Susan ei tiennyt pitäisikö hänen kertoa professorille.

Hän vastaisi niin kohteliaasti kuin voi, Susan ei halunnut suututtaa lempiaineensa opettajaa.

Susan piippitti tavallista hiljaisemmalla äänellä:

Voi, ei minua mikään kovin paha vaivaa. Haluaisin vain puhua rehtorin kanssa.

Lipetit näytti epäilevältä mutta johdatti hänet lopulta pitkin linnan käytäviä ja pysähtyi karmaisevan kivihirviön eteen. Lipetit köhi huomiotaherättävästi ja lausahti:

Pippuripiru!

Susan kiljaisi kun hirviö siirtyi sivuun ja paljasti portaikon. Samassa Lipetit kääntyi ja lähti kävelemään linnan käytävää pitkin. Susan nieleskeli ja astui portaikon ensimmäiselle portaalle jolloin koko portaikko lähti kohti ovea joka oli portaiden yläpäässä. Susan juoksi portaat ylös ja kiskaisi oven auki. Rehtori, Albus Dumledore seisoi jonkin vekottimen edessä ja veti ostastaan valkoisia suortuvia. Rehtrorin vieressä seisoi itse taikaministeri joka katsoi Susania hivene ärtyneenä. Dumledore yskäisi ja Viitoi Susanin ulos huoneesta. Hämmentynyt Susan perääntyi kirluvan punaisena ovesta ulos ja kaivoi taskustaan Kaukokorvat jotka oli sinne ne laittanut. Susanin oli pakko kuulla tämä keskustelu vaikka se ei hänelle kuuluisi. Susan kuuli Dumledoren jatkavan keskeytynyttä keskustelua näillä sanoilla:

Niin Cornelius hyvä jatka vain.

Taikaministeri sanoi:

Kuten olin sanomassa Higseistä ei ole löydetty johtolankoja. Veikkaisin että joku kuolunsyöjä on tehnyt tämän.... Kamaluuden.

Dumledore mietti ja sanoi erittäin vakaalla mutta surullisuutta uhkuvalla äänellä:

Yksi Higgs on jäljellä, Emily joka on kouluni oppilas.

Dumledore nielaisi ja jatkoi:

Sinä et voi tavata häntä nyt, hän on erittäin Surullinen.

Susan oli kuullut tarpeeksi, Hän työnsi kaukokorvat taskuunsa ja luisui lattialle. Hän ei kertoisi Emilylle. Mutta pieni ääni kuiskasi hänen päässään

Hänellä on oikeus tietää, Emily on ystäväsi.

Susan pudisti päätään, hänen sisällään taisteli kaksi sutta, toinen lämmin ja hellä ja toinen kylmä ja kova. Jompi kumpi valtaisi hänet joskus. Susan oli miettimässä asiaa juuri kun ovi avautui ja Taikaminisrteri asteli jäykästi ylos. Susan ponkaisi pystyyn ja juoksi huoneeseen jossa Dumledore istui feenix olallaan, se lauloi jotakin surullista sävelmää mutta hiljeni kun huomasi Susanin. Dumledore iskosti läpitunkevan katseensa häneen ja viittoi Susanin istumaaan. Susan vääntelehti tuolillaan, tämä mies tuntui tieävän että Susan oli kuunnellut hänen keskusteluaan. Mutta ei myöskään kääntänyt Susania pois. Hänen silmänsä suorastaan sädehtivät surusta pulikuulasien takana kun susan aloitti:

Tulin puhumaan ystävästäni, hänen nimensä on James, James Idha . No tavallaan hän on kadonnut. Dumledore vastasi niin äkkiä että Susan pelästyi:

Sinun pitää ajatella lapsi rakas. Vain sinä, Filipe ja Emily voitte löytää hänet, sillä minä en tunne häntä paremmin kuin hänen ystävänsä.

























































Susan oli ehtinyt ystävystyä Filipen kanssa vaikka ei hän tosin tuntenut häntä vielä kovin hyvin. Myös James oli hänen ystävänsä. Jos he tulisivat ajoissa tunneille ja yhtä aikaa hän voisi kenties olla Jamesin ja Filipen kanssa. Susan heilautti kättään luokkaan astelevalle Filipelle. Filip oli ilmeisesti huomannut eleen koska nyt hän kiiruhti Susanin viereen. Susan kysyi

Oletko nähnyt tänään Jamesia?

Filip mietti hetken ja sanoi:

Keskustellaan tunnin jälkeen muuten me joudumme vaikeuksiin.

Susan nyökkäsi. Hän aikoi etsiä Jamesia vaikka Riesun sisältä että löytäisi hänet. Susanin ajatukset pyörivät koko tunnin ainoastaan Jamesissa. Tunnin jälkeen prof.lipetit kutsui Susanin luokseen. Susan käveli paloauton punaisena professorin eteen. Hän valmistautui pitkään saarnaan eniluokkalaisten hömpötyksistä, Kalkkaros oli tehnyt nimmitäin juuri niin. Mutta Lipetit kysyi kohteliaasti painoiko jokin Susanin mieltä. Susan ei tiennyt pitäisikö hänen kertoa professorille.

Hän vastaisi niin kohteliaasti kuin voi, Susan ei halunnut suututtaa lempiaineensa opettajaa.

Susan piippitti tavallista hiljaisemmalla äänellä:

Voi, ei minua mikään kovin paha vaivaa. Haluaisin vain puhua rehtorin kanssa.

Lipetit näytti epäilevältä mutta johdatti hänet lopulta pitkin linnan käytäviä ja pysähtyi karmaisevan kivihirviön eteen. Lipetit köhi huomiotaherättävästi ja lausahti:

Pippuripiru!

Susan kiljaisi kun hirviö siirtyi sivuun ja paljasti portaikon. Samassa Lipetit kääntyi ja lähti kävelemään linnan käytävää pitkin. Susan nieleskeli ja astui portaikon ensimmäiselle portaalle jolloin koko portaikko lähti kohti ovea joka oli portaiden yläpäässä. Susan juoksi portaat ylös ja kiskaisi oven auki. Rehtori, Albus Dumledore seisoi jonkin vekottimen edessä ja veti ostastaan valkoisia suortuvia. Rehtrorin vieressä seisoi itse taikaministeri joka katsoi Susania hivene ärtyneenä. Dumledore yskäisi ja Viitoi Susanin ulos huoneesta. Hämmentynyt Susan perääntyi kirluvan punaisena ovesta ulos ja kaivoi taskustaan Kaukokorvat jotka oli sinne ne laittanut. Susanin oli pakko kuulla tämä keskustelu vaikka se ei hänelle kuuluisi. Susan kuuli Dumledoren jatkavan keskeytynyttä keskustelua näillä sanoilla:

Niin Cornelius hyvä jatka vain.

Taikaministeri sanoi:

Kuten olin sanomassa Higseistä ei ole löydetty johtolankoja. Veikkaisin että joku kuolunsyöjä on tehnyt tämän.... Kamaluuden.

Dumledore mietti ja sanoi erittäin vakaalla mutta surullisuutta uhkuvalla äänellä:

Yksi Higgs on jäljellä, Emily joka on kouluni oppilas.

Dumledore nielaisi ja jatkoi:

Sinä et voi tavata häntä nyt, hän on erittäin Surullinen.

Susan oli kuullut tarpeeksi, Hän työnsi kaukokorvat taskuunsa ja luisui lattialle. Hän ei kertoisi Emilylle. Mutta pieni ääni kuiskasi hänen päässään

Hänellä on oikeus tietää, Emily on ystäväsi.

Susan pudisti päätään, hänen sisällään taisteli kaksi sutta, toinen lämmin ja hellä ja toinen kylmä ja kova. Jompi kumpi valtaisi hänet joskus. Susan oli miettimässä asiaa juuri kun ovi avautui ja Taikaminisrteri asteli jäykästi ylos. Susan ponkaisi pystyyn ja juoksi huoneeseen jossa Dumledore istui feenix olallaan, se lauloi jotakin surullista sävelmää mutta hiljeni kun huomasi Susanin. Dumledore iskosti läpitunkevan katseensa häneen ja viittoi Susanin istumaaan. Susan vääntelehti tuolillaan, tämä mies tuntui tieävän että Susan oli kuunnellut hänen keskusteluaan. Mutta ei myöskään kääntänyt Susania pois. Hänen silmänsä suorastaan sädehtivät surusta pulikuulasien takana kun susan aloitti:

Tulin puhumaan ystävästäni, hänen nimensä on James, James Idha . No tavallaan hän on kadonnut. Dumledore vastasi niin äkkiä että Susan pelästyi:

Sinun pitää ajatella lapsi rakas. Vain sinä, Filipe ja Emily voitte löytää hänet, sillä minä en tunne häntä paremmin kuin hänen ystävänsä.

























































Susan oli ehtinyt ystävystyä Filipen kanssa vaikka ei hän tosin tuntenut häntä vielä kovin hyvin. Myös James oli hänen ystävänsä. Jos he tulisivat ajoissa tunneille ja yhtä aikaa hän voisi kenties olla Jamesin ja Filipen kanssa. Susan heilautti kättään luokkaan astelevalle Filipelle. Filip oli ilmeisesti huomannut eleen koska nyt hän kiiruhti Susanin viereen. Susan kysyi

Oletko nähnyt tänään Jamesia?

Filip mietti hetken ja sanoi:

Keskustellaan tunnin jälkeen muuten me joudumme vaikeuksiin.

Susan nyökkäsi. Hän aikoi etsiä Jamesia vaikka Riesun sisältä että löytäisi hänet. Susanin ajatukset pyörivät koko tunnin ainoastaan Jamesissa. Tunnin jälkeen prof.lipetit kutsui Susanin luokseen. Susan käveli paloauton punaisena professorin eteen. Hän valmistautui pitkään saarnaan eniluokkalaisten hömpötyksistä, Kalkkaros oli tehnyt nimmitäin juuri niin. Mutta Lipetit kysyi kohteliaasti painoiko jokin Susanin mieltä. Susan ei tiennyt pitäisikö hänen kertoa professorille.

Hän vastaisi niin kohteliaasti kuin voi, Susan ei halunnut suututtaa lempiaineensa opettajaa.

Susan piippitti tavallista hiljaisemmalla äänellä:

Voi, ei minua mikään kovin paha vaivaa. Haluaisin vain puhua rehtorin kanssa.

Lipetit näytti epäilevältä mutta johdatti hänet lopulta pitkin linnan käytäviä ja pysähtyi karmaisevan kivihirviön eteen. Lipetit köhi huomiotaherättävästi ja lausahti:

Pippuripiru!

Susan kiljaisi kun hirviö siirtyi sivuun ja paljasti portaikon. Samassa Lipetit kääntyi ja lähti kävelemään linnan käytävää pitkin. Susan nieleskeli ja astui portaikon ensimmäiselle portaalle jolloin koko portaikko lähti kohti ovea joka oli portaiden yläpäässä. Susan juoksi portaat ylös ja kiskaisi oven auki. Rehtori, Albus Dumledore seisoi jonkin vekottimen edessä ja veti ostastaan valkoisia suortuvia. Rehtrorin vieressä seisoi itse taikaministeri joka katsoi Susania hivene ärtyneenä. Dumledore yskäisi ja Viitoi Susanin ulos huoneesta. Hämmentynyt Susan perääntyi kirluvan punaisena ovesta ulos ja kaivoi taskustaan Kaukokorvat jotka oli sinne ne laittanut. Susanin oli pakko kuulla tämä keskustelu vaikka se ei hänelle kuuluisi. Susan kuuli Dumledoren jatkavan keskeytynyttä keskustelua näillä sanoilla:

Niin Cornelius hyvä jatka vain.

Taikaministeri sanoi:

Kuten olin sanomassa Higseistä ei ole löydetty johtolankoja. Veikkaisin että joku kuolunsyöjä on tehnyt tämän.... Kamaluuden.

Dumledore mietti ja sanoi erittäin vakaalla mutta surullisuutta uhkuvalla äänellä:

Yksi Higgs on jäljellä, Emily joka on kouluni oppilas.

Dumledore nielaisi ja jatkoi:

Sinä et voi tavata häntä nyt, hän on erittäin Surullinen.

Susan oli kuullut tarpeeksi, Hän työnsi kaukokorvat taskuunsa ja luisui lattialle. Hän ei kertoisi Emilylle. Mutta pieni ääni kuiskasi hänen päässään

Hänellä on oikeus tietää, Emily on ystäväsi.

Susan pudisti päätään, hänen sisällään taisteli kaksi sutta, toinen lämmin ja hellä ja toinen kylmä ja kova. Jompi kumpi valtaisi hänet joskus. Susan oli miettimässä asiaa juuri kun ovi avautui ja Taikaminisrteri asteli jäykästi ylos. Susan ponkaisi pystyyn ja juoksi huoneeseen jossa Dumledore istui feenix olallaan, se lauloi jotakin surullista sävelmää mutta hiljeni kun huomasi Susanin. Dumledore iskosti läpitunkevan katseensa häneen ja viittoi Susanin istumaaan. Susan vääntelehti tuolillaan, tämä mies tuntui tieävän että Susan oli kuunnellut hänen keskusteluaan. Mutta ei myöskään kääntänyt Susania pois. Hänen silmänsä suorastaan sädehtivät surusta pulikuulasien takana kun susan aloitti:

Tulin puhumaan ystävästäni, hänen nimensä on James, James Idha . No tavallaan hän on kadonnut. Dumledore vastasi niin äkkiä että Susan pelästyi:

Sinun pitää ajatella lapsi rakas. Vain sinä, Filipe ja Emily voitte löytää hänet, sillä minä en tunne häntä paremmin kuin hänen ystävänsä.


















































Luku






Susan oli ehtinyt ystävystyä Filipen kanssa vaikka ei hän tosin tuntenut häntä vielä kovin hyvin. Myös James oli hänen ystävänsä. Jos he tulisivat ajoissa tunneille ja yhtä aikaa hän voisi kenties olla Jamesin ja Filipen kanssa. Susan heilautti kättään luokkaan astelevalle Filipelle. Filip oli ilmeisesti huomannut eleen koska nyt hän kiiruhti Susanin viereen. Susan kysyi

Oletko nähnyt tänään Jamesia?

Filip mietti hetken ja sanoi:

Keskustellaan tunnin jälkeen muuten me joudumme vaikeuksiin.

Susan nyökkäsi. Hän aikoi etsiä Jamesia vaikka Riesun sisältä että löytäisi hänet. Susanin ajatukset pyörivät koko tunnin ainoastaan Jamesissa. Tunnin jälkeen prof.lipetit kutsui Susanin luokseen. Susan käveli paloauton punaisena professorin eteen. Hän valmistautui pitkään saarnaan eniluokkalaisten hömpötyksistä, Kalkkaros oli tehnyt nimmitäin juuri niin. Mutta Lipetit kysyi kohteliaasti painoiko jokin Susanin mieltä. Susan ei tiennyt pitäisikö hänen kertoa professorille.

Hän vastaisi niin kohteliaasti kuin voi, Susan ei halunnut suututtaa lempiaineensa opettajaa.

Susan piippitti tavallista hiljaisemmalla äänellä:

Voi, ei minua mikään kovin paha vaivaa. Haluaisin vain puhua rehtorin kanssa.

Lipetit näytti epäilevältä mutta johdatti hänet lopulta pitkin linnan käytäviä ja pysähtyi karmaisevan kivihirviön eteen. Lipetit köhi huomiotaherättävästi ja lausahti:

Pippuripiru!

Susan kiljaisi kun hirviö siirtyi sivuun ja paljasti portaikon. Samassa Lipetit kääntyi ja lähti kävelemään linnan käytävää pitkin. Susan nieleskeli ja astui portaikon ensimmäiselle portaalle jolloin koko portaikko lähti kohti ovea joka oli portaiden yläpäässä. Susan juoksi portaat ylös ja kiskaisi oven auki. Rehtori, Albus Dumledore seisoi jonkin vekottimen edessä ja veti ostastaan valkoisia suortuvia. Rehtrorin vieressä seisoi itse taikaministeri joka katsoi Susania hivene ärtyneenä. Dumledore yskäisi ja Viitoi Susanin ulos huoneesta. Hämmentynyt Susan perääntyi kirluvan punaisena ovesta ulos ja kaivoi taskustaan Kaukokorvat jotka oli sinne ne laittanut. Susanin oli pakko kuulla tämä keskustelu vaikka se ei hänelle kuuluisi. Susan kuuli Dumledoren jatkavan keskeytynyttä keskustelua näillä sanoilla:

Niin Cornelius hyvä jatka vain.

Taikaministeri sanoi:

Kuten olin sanomassa Higseistä ei ole löydetty johtolankoja. Veikkaisin että joku kuolunsyöjä on tehnyt tämän.... Kamaluuden.

Dumledore mietti ja sanoi erittäin vakaalla mutta surullisuutta uhkuvalla äänellä:

Yksi Higgs on jäljellä, Emily joka on kouluni oppilas.

Dumledore nielaisi ja jatkoi:

Sinä et voi tavata häntä nyt, hän on erittäin Surullinen.

Susan oli kuullut tarpeeksi, Hän työnsi kaukokorvat taskuunsa ja luisui lattialle. Hän ei kertoisi Emilylle. Mutta pieni ääni kuiskasi hänen päässään

Hänellä on oikeus tietää, Emily on ystäväsi.

Susan pudisti päätään, hänen sisällään taisteli kaksi sutta, toinen lämmin ja hellä ja toinen kylmä ja kova. Jompi kumpi valtaisi hänet joskus. Susan oli miettimässä asiaa juuri kun ovi avautui ja Taikaminisrteri asteli jäykästi ylos. Susan ponkaisi pystyyn ja juoksi huoneeseen jossa Dumledore istui feenix olallaan, se lauloi jotakin surullista sävelmää mutta hiljeni kun huomasi Susanin. Dumledore iskosti läpitunkevan katseensa häneen ja viittoi Susanin istumaaan. Susan vääntelehti tuolillaan, tämä mies tuntui tieävän että Susan oli kuunnellut hänen keskusteluaan. Mutta ei myöskään kääntänyt Susania pois. Hänen silmänsä suorastaan sädehtivät surusta pulikuulasien takana kun susan aloitti:

Tulin puhumaan ystävästäni, hänen nimensä on James, James Idha . No tavallaan hän on kadonnut. Dumledore vastasi niin äkkiä että Susan pelästyi:

Sinun pitää ajatella lapsi rakas. Vain sinä, Filipe ja Emily voitte löytää hänet, sillä minä en tunne häntä paremmin kuin hänen ystävänsä.









































Luku 5 uusia ystäviä ja rehtori

Susan oli ehtinyt ystävystyä Filipen kanssa vaikka ei hän tosin tuntenut häntä vielä kovin hyvin. Myös James oli hänen ystävänsä. Jos he tulisivat ajoissa tunneille ja yhtä aikaa hän voisi kenties olla Jamesin ja Filipen kanssa. Susan heilautti kättään luokkaan astelevalle Filipelle. Filip oli ilmeisesti huomannut eleen koska nyt hän kiiruhti Susanin viereen. Susan kysyi

Oletko nähnyt tänään Jamesia?

Filip mietti hetken ja sanoi:

Keskustellaan tunnin jälkeen muuten me joudumme vaikeuksiin.

Susan nyökkäsi. Hän aikoi etsiä Jamesia vaikka Riesun sisältä että löytäisi hänet. Susanin ajatukset pyörivät koko tunnin ainoastaan Jamesissa. Tunnin jälkeen prof.lipetit kutsui Susanin luokseen. Susan käveli paloauton punaisena professorin eteen. Hän valmistautui pitkään saarnaan eniluokkalaisten hömpötyksistä, Kalkkaros oli tehnyt nimmitäin juuri niin. Mutta Lipetit kysyi kohteliaasti painoiko jokin Susanin mieltä. Susan ei tiennyt pitäisikö hänen kertoa professorille.

Hän vastaisi niin kohteliaasti kuin voi, Susan ei halunnut suututtaa lempiaineensa opettajaa.

Susan piippitti tavallista hiljaisemmalla äänellä:

Voi, ei minua mikään kovin paha vaivaa. Haluaisin vain puhua rehtorin kanssa.

Lipetit näytti epäilevältä mutta johdatti hänet lopulta pitkin linnan käytäviä ja pysähtyi karmaisevan kivihirviön eteen. Lipetit köhi huomiotaherättävästi ja lausahti:

Pippuripiru!

Susan kiljaisi kun hirviö siirtyi sivuun ja paljasti portaikon. Samassa Lipetit kääntyi ja lähti kävelemään linnan käytävää pitkin. Susan nieleskeli ja astui portaikon ensimmäiselle portaalle jolloin koko portaikko lähti kohti ovea joka oli portaiden yläpäässä. Susan juoksi portaat ylös ja kiskaisi oven auki. Rehtori, Albus Dumledore seisoi jonkin vekottimen edessä ja veti ostastaan valkoisia suortuvia. Rehtrorin vieressä seisoi itse taikaministeri joka katsoi Susania hivene ärtyneenä. Dumledore yskäisi ja Viitoi Susanin ulos huoneesta. Hämmentynyt Susan perääntyi kirluvan punaisena ovesta ulos ja kaivoi taskustaan Kaukokorvat jotka oli sinne ne laittanut. Susanin oli pakko kuulla tämä keskustelu vaikka se ei hänelle kuuluisi. Susan kuuli Dumledoren jatkavan keskeytynyttä keskustelua näillä sanoilla:

Niin Cornelius hyvä jatka vain.

Taikaministeri sanoi:

Kuten olin sanomassa Higseistä ei ole löydetty johtolankoja. Veikkaisin että joku kuolunsyöjä on tehnyt tämän.... Kamaluuden.

Dumledore mietti ja sanoi erittäin vakaalla mutta surullisuutta uhkuvalla äänellä:

Yksi Higgs on jäljellä, Emily joka on kouluni oppilas.

Dumledore nielaisi ja jatkoi:

Sinä et voi tavata häntä nyt, hän on erittäin Surullinen.

Susan oli kuullut tarpeeksi, Hän työnsi kaukokorvat taskuunsa ja luisui lattialle. Hän ei kertoisi Emilylle. Mutta pieni ääni kuiskasi hänen päässään

Hänellä on oikeus tietää, Emily on ystäväsi.

Susan pudisti päätään, hänen sisällään taisteli kaksi sutta, toinen lämmin ja hellä ja toinen kylmä ja kova. Jompi kumpi valtaisi hänet joskus. Susan oli miettimässä asiaa juuri kun ovi avautui ja Taikaminisrteri asteli jäykästi ylos. Susan ponkaisi pystyyn ja juoksi huoneeseen jossa Dumledore istui feenix olallaan, se lauloi jotakin surullista sävelmää mutta hiljeni kun huomasi Susanin. Dumledore iskosti läpitunkevan katseensa häneen ja viittoi Susanin istumaaan. Susan vääntelehti tuolillaan, tämä mies tuntui tieävän että Susan oli kuunnellut hänen keskusteluaan. Mutta ei myöskään kääntänyt Susania pois. Hänen silmänsä suorastaan sädehtivät surusta pulikuulasien takana kun susan aloitti:

Tulin puhumaan ystävästäni, hänen nimensä on James, James Idha . No tavallaan hän on kadonnut. Dumledore vastasi niin äkkiä että Susan pelästyi:

Sinun pitää ajatella lapsi rakas. Vain sinä, Filipe ja Emily voitte löytää hänet, sillä minä en tunne häntä paremmin kuin hänen ystävänsä.











































































Vastaus:

Jälleen paljon jännittäviä tapahtumia! Oli mukavaa, että Susan oli saanut jo lisää ystäviä Tylypahkasta, vaikka Jamesiin ei tässä päästykään vielä tutustumaan, kun hän kerran oli kadonnut. Mihin ihmeeseen oppilas saattaa Tylypahkasta kadota? Kun samalla puhuttiin vielä Emilyn vanhemmista, ja taikaministerikin oli jopa kutsuttu paikalle, tuntui että nyt on todella jotakin vakavaa kyseessä! Susan olikin aika uhkarohkea, kun uskalsi salakuunnella rehtorin ja taikaministerin keskustelua, varsinkin kun rehtori myöhemmin vaikutti siltä kuin tietäisi Susanin kuunnelleen! Onneksi hän ei torunut, vaan oli pikemminkin ymmärtäväinen. Hänen viimeinen lausahduksensa oli todella salaperäinen, hyvin hänelle ominainen! Tässä siis kietoutuivat hyvin yhteen Emilyn ja hänen vanhempiensa kohtalo sekä Jamesin katoaminen. Lisäksi yksityiskohdat värittivät mukavasti tarinaa, niin että sen pystyi entistä paremmin kuvittelemaan, esimerkiksi Susanin karahtaminen tulipunaiseksi kun hän nolostui! Emily olikin ehtinyt kommentoida, että tarinasta olivat jääneet vuorosanaviivat. Lisäksi rehtorin nimi kirjoitetaan kolmella D-kirjaimella, eli Dumbledore. Esimerkkinä oikein olisi siis:
- Sinä et voi tavata häntä nyt, hän on erittäin surullinen, Dumbledore jatkoi. Vielä kunniamainintana tuo "Hän aikoi etsiä Jamesiä vaikka Riesun sisältä" - erittäin hauska ja päämäärätietoinen vertaus! Hienoa, jään odottelemaan ensi tarinaa!

Saat 5 kaljuunaa, 14 tuparia sekä Salaisuuksien sankari-, Limetinvihreä knalli-, Oi johtajuus, rehtori-, Salakuuntelija- sekä Kielikuvakonkari-merkit!
Aurelia » 13.5.

Nimi: Natalie Warren, Korpinkynsi

12.05.2020 09:06
Aivan mahtavia tarinoita kaikilla! Näitä ei voi olla lukematta.

Vastaus:

5 tuparia kommentista! :')

Aurelia » 13.5.

Nimi: Emily Hawkins

11.05.2020 19:21
Diana, sun tarina oli tosi hieno ja juoni lähti upeasti liikkeelle! Kirjoitat hienosti ja mukaansatempaavasti. :)
Ja Whelan, sullakin on upea tarina taas, kirjoitat aivan mahtavasti ja juonesikin on tosi hyvä. Ja olen samaa mieltä Dianan kanssa, sun pitäisi ehdottomasti kirjoittaa kirja. Olette molemmat (ja kaikki muutkin täällä) upeita kirjoittajia, jatkakaa samaan malliin! :D

Vastaus:

5 tuparia kannustavista kommenteista! :')

Aurelia » 13.5.

Nimi: Diana Whelern, Rohkelikko

11.05.2020 18:48
Tässä kommenttini Whelanin 17 lukuun:
Ei voi olla totta, Whelan! Aivan mieletön tarina! Jänittävä, mausteena Whelanin omat ajatukset tapahtumista. Todella upeasti kirjoitettu. Sinun pitäisi kirjoittaa kirja, jokan minä menisin ensimmäisenä ostamaan. Olen jäänyt aivan koukkuun tarinoihisi. Aivan mahtava tarina kertakaikkiaan:) Diana

Vastaus:

5 tuparia mukavasta kommentista! :)

Aurelia » 13.5.

Nimi: Whelan Macintosh, Luihuinen

11.05.2020 18:00
Luku 17
Keskiyö

Oli sunnuntaipäivä, kun Whelan palasi pääsiäislomalta takaisin Tylypahkaan. Kouluun jääneet Githa ja Ailred tulivat häntä vastaan ja kertoivat omasta ajasta Tylypahkassa melko innokkaasti. Ailredin ja Emilyn sotku oli jotenkuten selvitetty. Totuus oli, että Emily oli luullut, että Ailred piti Whelanista ja että he olisivat ehkä yrittäneet jotain Ailredin suhteen ulkopuolella. Sen takia hän oli levitellyt huhuja ympäriinsä, joihin Ailredilla ei ollut oikein vastaansanomista. Kieltämisistä huolimatta Emily ei ollut uskonut Ailredia ennen kuin Whelan kertoi faktat faktoina. Emily ei kuitenkaan käyttäytynyt aiempaa kohteliaammin joka hieman raivostutti Whelania, mutta hän antoi entisen kaverinsa olla.
Suurin huolenaihe takaisin kouluun palaamisessa oli kuitenkin V.I.P-kokeet ja Lacey Sinclairin löytäminen. Pääsiäisloman tapahtumat olivat tuoreessa muistissa eikä Whelan voinut olla enempää vihainen itselleen siitä, ettei vastustanut Celesten mukaan tuppautumista enemmän. Ystävällinen valvojaoppilas juoni aivan varmasti jotain, se oli varmaa.
“Olet aika paljon omissa ajatuksissa, huhuu”, Githa huhuili Whelanille Luihuisten oleskelutuvassa. Whelan havahtui ajatuksistaan ja muistoistaan sekä katsoi Githaa ja Ailredia, jotka näyttivät huolestuneilta.
“Väsyttää”, tyttö vastasi hajamielisen oloisesti ja antoi katseen taas vaellella oleskeluhuoneessa. Vihreät ja hopeiset värit sointuivat hyvin yhteen seinien ja sohvien värityksessä. Takan päällä oli betoninen, aidon näköinen käärme, joka oli maalattu vihreäksi. Se oli kuvattu takan päälle siten, että se näyttäisi, kuin se olisi hyökkäämässä saaliin kimppuun. Ekaluokkalaisille usein peloteltiin, että käärme heräisi henkiin ja nielaisisi sen oppilaan, joka olisi yöaikaan jalkeilla. Monet sen aina uskoivat ja vain uskaliaat ja ylimieliset oppilaat olivat yrittäneet uhmata peloteltua, betonista käärmettä.
“Haluatko nukkumaan?” Ailred kysyi hieman huvittuneena. Whelania ei naurattanut sinä päivänä mikään, hän tuntui taas ahdistuvan koulun aiheuttamasta työn määrästä ja vanhempien tuomasta paineesta.
“En, menen kävelylle”, Whelan vastasi yksitoikkoisesti ja poistui enempää sanomatta oleskeluhuoneesta.
Koulun käytäville alkoi tulla jonkun verran oppilaita, jotka olivat olleet poissa pääsiäislomaviikon. Whelan toivoi alitajuisesti näkevänsä Celesten mutta joutuikin menemään hieman pettyneenä yksin ulos linnasta. Ulkona oli aiemmin satanut ja ilmassa tuoksui raikas ilma. Tyttö lähti taas järvelle päin ja yritti koota ajatuksiaan.

Illalliselle Whelan meni yksin, kun Githa, Ailred, Edward sekä Jade olivat jo Suuressa salissa. He olivat ymmärtäneet ystävänsä halun olla hetken yksin.
Kun Whelan astui Suureen saliin, noiduttu katto oli tähtiä täynnä. Ulkona olisi mahtava sää. Hän käveli Luihuisten ja Korpinkynsien tupapöytien välissä ja varautui hieman, kun näki Celesten oman tupansa ruokailupöydässä. Celeste huomasi myös uuden tuttunsa ja kun Whelan käveli ohitse, vaalea tyttö sujautti jotain hänen taskuunsa. He eivät tervehtineet ja Celesten käden liike oli myös melko huomaamaton. Rennosti matkaa jatkaen Whelan meni Luihuisten pöytään siskonsa Amalien viereen hieman hämmentyneenä.
“Mikset ole heidän kanssaan?” Amalie kysyi ja osoitti Ailredia ja muita.
“Haluan omaa rauhaa”, Whelan vastasi ja alkoi syömään tarjottavia ruokia. Amalie lopetti onneksi kaveriensa kanssa keskustelun ja ryhtyi hieman kuulustelemaan Whelania.
“Mitä Viistokujalla silloin tapahtui? Miten päädyit edes Mercian luokse? Mikset kerro mitään?”
“Ei mitään erikoista, ostin kirjoja ja toivon nyt, että Ian toisi ne minulle. Mercia oli vain silloin liikkeellä Viistokujalla ja kysyi kylään”, Whelan keksi. Vaikka hän oli vasta luvannut Amalielle, että kertoisi hänelle kaiken, ei hän silti voinut. Ei ainakaan siinä, muiden oppilaiden ympäröimänä.
“Ian tuli myöhään meidän luokse kertomaan siitä”, Amalie kertoi epäilevästi. Hän ei uskonut Whelanin tarinaan.
“Hyvä on. Kerron sinulle myöhemmin. Jossain, missä voimme olla kahden”, Whelan sanoi lopulta. Amalie tuntui ymmärtävän.
“Kävisikö huomenna?” sisko ehdotti. Whelan nyökkäsi. Hän otti taskunsa pohjalta kolikon muotoisen, metallisen palan ja katseli sitä pöydän alla ruokailun ohella. Amalie oli taas syventynyt keskusteluun ystäviensä kanssa. Kolikko oli kultainen mutta se ei ollut aito kaljuuna tai muukaan taikamaailmaan kuuluva valuutta. Whelan katsoi kolikon yhtä kääntöpuolta, missä oli kaiverrettu kuu ja numero kaksitoista. Toisella puolella taas oli kuva pokaalista ja Whelan tajusi heti, mitä Celeste yritti kertoa. He tapaisivat keskiyöllä palkintohuoneessa.

Whelan oli palkintohuoneessa hieman ennen keskiyötä. Celeste oli jo palkintohuoneessa ja valaisi valoa sauvallaan.
“Vahtimestari Hilton melkein sai minut kiinni”, Whelan sihahti hiljaa. Celeste hymyili.
“Olet silti täällä.”
Tuli pitkä, hieman painostava hiljaisuus.
“No, miksi pyysit minut tänne?” Whelan kysyi rikkoen hiljaisuuden. Celeste astui pari askelta lähemmäs.
“Tiedän, mitä asiaa selvität”, Celeste sanoi kuuluvalla äänellä, “ja aion auttaa sua.”
Whelanin päässä vilisi lukuisia kysymyksiä ja enemmän epäilyksiä. Celesten oli pakko liittyä jotenkin koko Whelanin mysteeriin, jonka oikeaa syyllistä oli enää vaikeaa määritellä. Äkkiä Whelan karkotti Celesten aseet. Hän otti muutaman raskaan askeleen ja painoi lyhyemmän tytön lähimpää seinää vasten. Whelan painoi sauvaansa vaalean tytön leuan alle.
“Mistä tiedät?” tummahiuksinen tyttö kysyi pelottavan vihaisella äänellä. Vihreät silmät näyttivät mustilta melkein pimeässä huoneessa. Celeste näytti pelokkaalta ja haluttomalta vastata, milloin Whelan esitti vakavan uhkauksen:
“Tajuatko, etten kaihda edes anteeksiantamattomia kirouksia, jos sukuni on vaarassa sinun petoksesi takia?”
Celeste nielaisi kuuluvasti.
“Menin opettajanhuoneeseen puhumaan Rita Murphylle. Hän oli huoneessa yksin ja lähti etsimään äidin pyytämää kuvaa Coralinesta. Näin professori Larssonin pöydällä päiväkirjan. Se ei ollut lukittuna, ei siellä edes ollut paljoa asiaa. Siellä oli kuitenkin kirjattu sun kohtaus, jonka takia olit kotona pari kuukautta. Päättelin loput.”
“Haluatko, että kidutan sinua, jotta kertoisit totuuden?” Whelan äyskäisi. Hän näki Celesten silmissä aitoa pelkoa, johon sekoittui pakokauhua.
“Kiltti älä tee niin, pyydän”, Celeste pyysi ja näytti hysteeriseltä. Whelan päästi tytöstä irti.
“Miten sinä voit muka auttaa minua?” Whelan sylkäisi sanat suustaan. Celeste korjasi kurkkuuaan.
“Autan sua löytämään sen naisen.”
Tuli taas melko pitkä, painostava hiljaisuus.
“Edes minun sisko ei tiedä, mitä tapahtui Viistokujalla, joten luuletko tosissasi, että luottaisin sinuun?” Whelan sanoi tylysti. Celeste näytti taas hyvin rennolta, hymyili leveästi ja kohautti olkapäitään.
“Etkö kysynyt vanhemmiltasi, miksi sukulaisesi reagoivat sukunimeeni sillä tavalla?” Celeste kysyi aidosti kiinnostuneena.
“Kysyin. Kuulemma kaikki ovat normaalisti sukujemme välillä”, Whelan vastasi huokaisten. Syntyi taas hiljaisuus.
“Amalie ei kuitenkaan nähnyt Laceyta. Mä näin”, Celeste sanoi hetken päästä viitaten Whelanin aiempaan epäsuoraan kysymykseen. Whelan ajatteli, että se oli ihan hyvä pointti. Celesteen luottaminen oli kuitenkin liian riskialtista.
“Kerää mahtaileva egosi ja häivy”, Whelan tiuskaisi.
“Etkö jo ymmärrä? Et selvitä mitään yksin. Äitini on aurori, hän voisi löytää Laceyn”, Celeste intti.
“Aurori, joka estää ja etsii Pimeyden voimia. Ei auroreiden töihin kuulu etsiä typeriä naisia, jotka tekevät lapsia avioitujen miesten kanssa.”
Celeste nyökkäsi kuin ilmaisten, että hän ymmärsi pointin.
“Mutta äitini voi tehdä sen vapaa-ajalla.”
Whelan pudisti päätään.
“Minun on keskityttävä V.I.P.-kokeisiin. Jos yrität edetä asiassa ilman minua, muista aiempi uhkaukseni”, Whelan sanoi ja oli poistumassa huoneesta.
“Sun ois parasta tulla mun mukana ulos”, Celeste huomautti ja noukki sauvansa jostain lattialta.
“Miksi kuvittelet, että lähtisin täältä sinun kanssasi?” Whelan vastasi pistävästi.
“Koska tiedän, milloin opettajat kiertävät koulua”, valvojaoppilas vastasi taas innokkaasti mahtaillen omaa paremmuuttaan nauraen perään.
“Tuki suusi”, Whelan mumisi ja he lähtivät peräjälkeen palkintohuoneesta.

Vastaus:

Mielenkiintoista liikkumista ihmisten seurasta toiseen! Alussa oli sopivasti kertausta kouluun palaamisesta. Oli toisaalta hyvä, että yksi ongelma, siis Ailredin ja Emilyn pulma, oli ratkennut, kun kerran Whelanilla on niin paljon muutakin huolehdittavaa. Samalla jäin miettimään, oliko tämä tosiaan viimeinen, kun heistä kuultiin... Luihuisen oleskeluhuoneen hurja käärme oli erinomainen ja hauska yksityiskohta! Tarinassa vaihteli mukavasti Whelanin yksinäisyys ja porukkaan sopeutuminen, vaikka hän ruokailussa menikin vain siskonsa viereen. Mietinkin, joko nyt Whelan pettäisi lupauksensa kaiken kertomisesta, mutta Amalie oli sopivan tarkkasilmäinen tietääkseen, ettei kuullut ensin koko totuutta. Celesten taikoma kolikko oli sekin näppärä keksintö, ja yhtä näppärästi Celeste piilotti sen Whelanin taskuun. Celesten ja Whelanin välisestä keskustelua oli mielenkiintoista lukea, kun he ikään kuin mittelivät nokkeluuttaan siinä, kumpi olisi oikeassa. Pidin lausahduksesta "Celesten oli pakko liittyä jotenkin koko Whelanin mysteeriin, jonka oikeaa syyllistä oli enää vaikeaa määritellä" - mysteeri on tosiaan koko ajan hienosti mutkistunut, niin että on vaikea enää erottaa sitä, mistä kaikki lähti ja ketä tulisi syyttää mistäkin! Miksiköhän Celeste tosiaan niin hanakasti haluaa sotkeutua asiaan ja auttaa Whelania, kun tämä päinvastoin ei vaikuta lainkaan haluavan sitä? Jäin myös miettimään, miksi Celeste oli niin peloissaan Whelanin uhkaillessa. Whelan on toki hyvin jo osoittanut osaavansa taikoa riisuessaan Celesten aseista ja asettaessaan tämän kielilukkoon, ja lisäksi hyvän lisän toi muistutus siitä, ettei Whelan pelkäisi kaihtaa keinoja kun kyseessä oli hänen sukunsa, mutta Celestekin on kuitenkin valvojaoppilas ja selvästi etevä noita, kun osaa jo sulavasti ilmiintyä. Miksi Celeste yhä haluaa auttaa Whelania, eikä vaikka ilmoita hänestä opettajille, vaikka on joutunut jo uhkailluksi kidutuksesta? Näitä juttuja voisi miettiä, jos haluaa lisätä realismin tuntua! :) Seuraavaa tarinaa odotellen!

Saat 6 kaljuunaa, 16 tuparia sekä Maaginen taikakapistus -merkin!
Aurelia » 13.5.

Nimi: Luna lilac

11.05.2020 16:43
Mä oon häkeltynyt:0 Dianan luku 7 on ihan huippu!! Sä oot tosi hyvä kirjoittaja.

Vastaus:

5 tuparia mukavasta kommentista! :)

Aurelia » 12.5.

Nimi: Diana Whelern, Rohkelikko

11.05.2020 16:14
LUKU 7

Esirippu aukeaa ja Sotilasjoukko kokoontuu



Kaukorvilla kuulemani keskustelu oli koko ajan mielessäni. Opiskeluun keskittyminen oli vaikeaa, mutta tein parhaani ja se riitti. Halusin, että kapina alkaisi mahdollisimman pian. Minun oli koottava kaikki ensiluokkalaiset puhaltamaan yhteen hiileen. Muuten emme ikinä saisi tietää totuutta. Totuus on kaiken avain. Valehtelusta syntyy rangaistus. Se oli totta. Muut olivat valehdelleet meille. Tässä heille rangaistus.

Olin miettinyt paljon niitä tuttuja ääniä, jotka kuulin. Sitten tajusin. Ne olivat Kristianin, Jasminen ja Braxtonin äänet. Olin tavannut heidät Tylypahkaan vievässä junassa. Olin entistä äksympi. Olin liian suuttunut. Miksi. Miksi. Aioin etsiä Braxtonin ja Jasminen käsiini heti, kun vain ehtisin. Siihen ei vaan tuntunut olevan aikaa.

Viimein olin koonnut toimintasuunnitelman ja kerroin salakuuntelemastani keskustelusta ensin Susanille ja Isadoralle. Keskustelimme hetken aikaa ja Susan kertoi, että hänelläkin oli kaukokorvat. Isadorallakin oli. Molemmat suostuivat suunnitelmaan ja he lupasivat kertoa muille ensiluokkalaisille Puuskupuhista ja Korpinkynnestä. Enää minun pitäisi suostutella joku luihuinen, niin homma oli selvä. Yritin päästä luihuisten puheille, mutta huomasin ettei se olisi ihan helppoa. Luihuiset kulkevat lähes aina porukoissa. Halusin kertoa vain yhdelle. Enhän minä kuitenkaan halunnut, että joku kuulisi suunnitelman. Se piti pysyä salassa. Viimein yhtenä päivänä vain muutama viikko ennen joulua, pääsin puhumaan yhdelle luihuiselle. Luihuisen nimi oli Sebastian. Sebastian oli ensiluokkalainen. Hän oli aivan liian itsevarma ja epäili aivan liikaa muita. Ajattelin, että hän saattoi olla se tyyppi, joka huusi minulle junassa. Nyt oli kuitenkin puhuttava Sebastianille, halusin tai en. Hän oli hieman epävarma, mutta koitin vakuuttaa, että suunnitelma onnistuisi. Ottaisin syyt niskoille, jos ei. Lopulta Sebastian suostui ja sanoi, että kertoo muille Luihuisessa oleville ensiluokkalaisille. Olin tyytyväinen, mutta pelkäsin, etten ehtisi panemaan suunnitelmaa toimintoon ennen joulua. Joulu oli huono aika, koska kaikki oppilaat eivät edes olleet koulussa. Stressasin siitä vähän, mutta tiesin, että minun oli onnistuttava. Kaikki luottivat minuun. Oli tärkeä aika viedä ensiluokkalaiset voittoon.

Joulu lähestyi uhkaavaa vauhtia ja tiesin, että nyt tai ei koskaan suunnitelma oli laitettava toteen. Olimme jo viikkojen ajan keränneet tietoa vallitsevista huhuista ja viimein pystyin kokoamaan ensiluokkalaiset ja kerroin heille totuuden ja suunnitelman.

-Tervetuloa kaikki ja kiitos, että pääsitte näin nopealla aikataululla, aloitin.

-Olemme varmaan kaikki huomanneet, että koulussa liikkuu huhuja joita meille ensiluokkalaisille ei ole kerrottu, jatkoin.

Sain nyökkäyksiä vastaukseksi. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään.

-Tähän asti en olisi päässyt ilman Susanin, Isadoran ja Sebastian apua. He ovat auttaneet minua, jotta te saatte tietää asiasta, sanoin.

-Mutta tässä koottu faktapaketti vallitsevasta tilanteesta, jatkoin.

-Tylypahkasta on kadonnut oppilaita, kun he ovat kulkeneet viidennen kerroksen wc-käytävällä. Osa on myöhemmin löydetty pahin loukkaantuneina. Kangistuneina, Kidutettuina, ties miten haavoittuneina. Osa on edelleen kateissa. Löydettyjä on hoidettu, mutta lähellä parantumista, he ovat saaneet ärhäkän taudin, johon ei ole parannuskeinoa. Taudin pelätään leviän helposti ja nopeasti. Pyhän Mungon sairaalan parantajat tutkivat tapausta, samoin kuin taikaministeriö. Tekijöitä etsitään, heidän oletetaan olevan pimeältä puolelta. Tässä oli kaikki mikä Susanin ja Isadoran kanssa saatiin selville, sanoin ja huokaisin.

-Mutta, jotta kaikki ensiluokkalaisilla on oikeus tietää, niin me käymme kapinaan! melkein huusin.

-Kapinaan! muut yhtyivät.

Sunny sanoi hetken päästä:

-Mutta ei hän tuo voi olla totta! Sunny huudahti.

-Valitettavasti se on, Susan sanoi.

-Minä olen laatinut toimintasuunnitelman kapinallemme. Halukkaat saavat sellaisen mukaan, kerroin.

Sen jälkeen puhkesi keskustelu kertomastani, joten annoin kaikkien keskustella hetken. Väsytti ja silmäni ummistuivat. Kello oli jo paljon. Lie 4 yöllä. Emme kuitenkaan voineet kokoontua muulloin kuin yöllä. Kuulin askeleita. Yritin hiljentää melun, mutta en onnistunut. Kukaan ei tuntunut huomaavan vaaraa. Askeleet voimistuivat.

Vastaus:

Jäipäs jännittävään kohtaan - mitenköhän ensiluokkalaisten kapinan käy, jos heidät löydetään? Oli hienoa, että Diana ryhtyi heti rohkeasti toimintaan ja levitti sanaa ensiluokkalaisten keskuudessa! Upeaa, että kaikki ensiluokkalaiset saatiin mukaan yhdeksi rintamaksi - ja lisäksi Diana ystävineen selvitti, mitä heiltä oikein oltiin salattu! Sekin osoitti rohkeutta ja reiluutta, että Diana otti yhteyttä myös Luihuisen oppilaisiin, vaikka joku tuvan oppilaista olikin kohdellut häntä töykeästi junassa. Kaikki toiminta osoitti erinomaista neuvokkuutta. Vähän jännityksellä odotan, minkälaiseen kapinaan ensiluokkalaiset ajattelivat ryhtyä! Opettajat ehdottomasti ansaitsisivat kuulla kunniansa, että olivat pitäneet asioita salassa. Mietinkin, miksi opettajat eivät olleet puhuneet asiasta koko koululle - nuo katoamiset koulussa kuulostivat aika kammottavalta. Lisäksi mahtavaa, että olet ahkerasti ottanut muita oppilaita mukaan tarinoihisi, se lisää hienosti sivuston yhteishenkeä! Suosittelisin kuitenkin, ettei juoni pyörisi pelkästään muiden oppilaiden hahmojen ympärillä, vaan tapahtumien pääpaino olisi itse keksimilläsi hahmoilla, sillä parhaiten kirjoittajana kehittyy keksiessään kaiken itse! :) Odotan innolla, mitä seuraavaksi tapahtuu!

Saat 5 kaljuunaa, 16 tuparia sekä Limetinvihreä knalli- ja Koukuttaja-merkit!
Aurelia » 12.5.

©2020 Tylypahkan taikakoulu - suntuubi.com