Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinan kirjoittaminen

Tärkeintä on, että tarina on kokonaan itse keksimäsi ja kirjoittamasi. Muilta kopioimisesta seuraa erottaminen, vaikka tiettyjen samankaltaisuuksien esiintyminen on tietenkin ymmärrettävää ja aivan normaalia. 

Ajan kulumisen ei tarvitse tarinoissa seurata oikean elämän vuodenaikoja ja muita ajankohtia. Jos esimerkiksi aloitat ensimmäiseltä luokalta, on suositeltavaa, että kirjoitat syyskuusta, oppilaan käymisestä Viistokujalla tai lähdöstä Tylypahkaan, vaikka todellisuudessa menossa olisikin toukokuu. 

Suositeltavaa on, että tarinoissa esiintyvät henkilöhahmot, esimerkiksi hahmon ystävät, keksii itse. Kirjoista tuttuja opettajia on sallittua käyttää, mutta kukaan kirjojen pääkolmikosta ei voi olla hahmosi paras ystävä. Älä myöskään käytä ystävinä pelkästään koulun muita oppilaita. Kun keksit hahmollesi perheen ja ystävät, opit ja kehityt itse kirjoittajana. 

Jos käytät tarinassasi Rowlingin keksimiä hahmoja, muistathan olla alkuperäiselle kuvaukselle mahdollisimman uskollinen. Sama muiden oppilaiden hahmojen kanssa. 

Voit itse päättää kirjoitatko preesensissä vai imperfektissä, mutta päätäthän kummassa, ei siten, että aikamuoto vaihtelee. Myös muun oikeinkirjoituksen tarkistaminen on hyväksi tarinaa kirjoittaessa, mutta jos ei vielä kaikkea osaa - ei hätää! Sitä varten minäkin olen täällä, että pystyn antamaan kehujen lisäksi myös neuvoja kirjoittamisessa. 

Tarinan ei tarvitse olla kamalan pitkä, vaan minulle on jopa parempi, että harkitset sopivan kohdan lopettaa, jos tuntuu että tarina venyy. Liian lyhyt ei sekään ole hyvä, mutta tärkeintä on, että tarinallasi on alku, rakennus, huippukohta ja loppu, eli kunnollinen draaman kaari. Muutenkin tarinan sisältö painaa puntarissa enemmän kuin pituus tai kirjoitusvirheet. 

Oikeinkirjoituksen kannalta kannattaa muistaa nämä: pilkun jälkeen tulee aina väli, lauseen alku ja erisnimet alkavat isolla alkukirjaimella ja eri henkilöiden vuorosanat aina uudelta riviltä. Kunnolliset kappalejaot helpottavat lukemista, ja ohjeita niihin löytyy varmasti äidinkielenkirjasta, tai esimerkiksi täältä.

Muista keksiä erilaista sisältöä tarinaasi, vaikka kirjoittaisitkin vain tavallisesta koulupäivästä. McGarmivan tunnilla voi sattua jokin kommellus, ruokatunnilla voi alkaa ruokasota, tai sitten voit keksiä jonkin paljon suuremman ja dramaattisemman juonen! Inspiraatiota voit etsiä myös Tylypahkan tarinamerkeistä, jotka näkee esimerkiksi tästä.

Tylypahkan sääntöjä saa rikkoa, mutta joka joka ilta ei voi hiippailla Pimeään metsään kolttosille. Erilaisia haavereita ja sattumuksia saa käydä, mutta muistakaa, että sivuilla liikkuu eri ikäistä väkeä, eli ei mitään liian graafista. Joka kerta ei sitten voi välttyä jälki-istunnolta, eikä toisaalta koko kouluvuotta voi myöskään istua jälki-istunnossa. Huomioittehan, että jokaisen ei tarvitse olla animaagi tarinan ollakseen mielenkiintoinen. 

Kaikki nämä seikat vaikuttavat siihen, kuinka paljon kaljuunoita ja tupapisteitä saat tarinastasi. Kaljuunoilla voit ostaa kauppakylistä tavaroita, joita voit sen jälkeen käyttää tarinoissasi, liittyä kerhoihin tai tupasi huispausjoukkueeseen. Tupapisteillä taas parannat oman tupasi mahdollisuuksia voittaa tuleva tupamestaruus. Tupamestaruudesta lisää Tylypahka-osiossa. 

edellinen • seuraava

©2020 Tylypahkan taikakoulu - suntuubi.com